perjantai 28. huhtikuuta 2017

Satunnaiset (epä)toivon hetket


Migreeniputki on kestänyt useamman viikon. Välissä on yksi tai kaksi parempaa päivää. Silloin vihlaisee välillä kipeästi vasemmasta ohimosta tai vasemmasta poskesta aivan, kuin särky paukahtaisi päästä poskiluuhun. Muuten on parempi olla ja oon helpottunut. Kunnes se yhtäkkiä alkaa taas. Jos aurinko paistaa vasemmalle puolelle päätä. Jos tuoksut on liian voimakkaita. Jos yö on katkonainen. Jos jos jos. Ei hajuakaan, mikä kaikki sen laukaisee. Kroonistuessaan migreeni ei ole enää kohtauksia, vaan jatkuvaa, lannistavaa, kaikki voimat syövää aivosumua ja tasaisesti junnaavaa hermosärkyä. Kipu on huomattavasti laimeampi, kuin yksittäisissä lyhyemmissä kohtauksissa, mutta yleisvointi romahtaa nopeasti eikä oireiden alkua ja loppua enää erota niin hyvin.

Migreenilääke ja särkylääkkeet coctailina auttaa vaihtelevasti särkyyn, mutta ei väsymykseen ja sumuun. Niitähän ne vain pahentaa. Muisti pätkii eikä ajatus kulje. Kroppa on väsynyt ja veltto. Välillä tulee ahdistus, ihan fyysinen sellainen. Aivan, kuin olisi pakko purra hampaat yhteen niin kovaa, että ikenet hajoaa tai painaa kynnet kämmenistä läpi. Tuntuu, että on pakko päästä omasta kehosta ulos...ettei enää kestä olla oman nahkansa sisällä.

No joo, nämä migreenijaaritukset nyt ei varmasti kiinnosta ketään, mutta voi morjens, että mä oon välillä väsynyt! Oon koittanut hoitaa normaalit puuhat ja sen lisäksi käyn melkein joka päivä moikkaamassa mummua. Koitan auttaa sen mitä pystyn; käyn kaupassa, katkon sokerinpaloja, autan puseroa päälle, leikkaan tukkaa ja pidän seuraa. Mummu on asustellut yksin ja pärjännyt hyvin, vaikka on lähemmäs ysikymppinen, mutta kaatuminen joitain viikkoja sitten hankaloitti hommaa murtuneen käden ja revenneen reisilihaksen takia.

Kaikesta huolimatta yleisfiilis on pääasiassa aika positiivinen, mikä on omasta mielestä yllättävää. Satunnaisina hetkinä annan epätoivon lyödä yli ja tuntuu, että alan porata. Joskus alankin. Tsiigailen ihmisiä, jotka elää normaalisti päivän puuhia ja tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi tyypiksi aivosumuni ja särkyni kanssa. Aika nopeasti pääsen kuitenkin jaloilleni noiden hetkien jälkeen ja oon pärjännyt kuiteskin melko hyvin koko tämän ajan. Toki hävettää, kun unohtelen välillä asioita ja vapaapäiviä odotan, kuin kuuta nousevaa, että saisin huilata.

Kuitenkin kaiken päällä häilyy sellainen hiljainen kiitollisuus. Siitä, että se on minä, joka on kipeä eikä tytöt. Siitä, että meillä yleensäkin on tytöt. Siitä, että mister A. yrittää ymmärtää ja käskee muuttaa lääkkeitä jos edelliset ei auta. Siitä, että mulla on vielä mummu, jota käydä moikkaamassa. Ja kaikesta muusta. Tämä on nyt toinen kevät, kun migreeni kroonistuu. Edellinen kerta oli kaksi vuotta sitten. Kun tietäis mistä se johtuu. Mikään ei ole itsestään selvää. Ei varsinkaan terveys.

Eilen maailma kirkastui yhtäkkiä. Värit palasi ja sumu hälveni. Energiaa oli vaikka naapurillekin antaa ja aamupäivän Body-tunti tuntui huikealta. Tänään värit on taas harmaammat ja me laitettiin töiden jälkeen verhot kiinni, piirretyt Netflixiin ja istuttiin sohvalla. Haluaisin kertoa vaikka mitä. Siitä, että minä ja mister A tavattiin tasan kaksitoista vuotta sitten. Tai siitä, että mun mittariin paukahti just 21. kevät ryhmäliikuntaohjaajana. Tai siitä, kun meni hermot ekaluokkalaiseen. Tai siitä, kun meinasin haljeta ylpeydestä, kun just se ekaluokkalainen on just meidän oma. Nyt en kuitenkaan ehdi, koska me lähdetään etsimään minille Batman- tai Spiderman-pukua. Mister A on tekemässä puutöitä anopin luona. Luulen, että me tytöt saatetaan käydä ostamassa myös pari donitsivuokaa :)

Terkuin,
Sannis

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Nykarleby


Viikonloppuna tehtiin Mansikkasaaren lisäksi toinenkin retki. Lauantai-iltapäivänä kyllästyttiin odottelemaan josko minin lisäksi joku muukin oksentaa ja lähdettiin ajelulle. Vaikka Aamu oli ollut ihan ookoo koko päivän eikä kenelläkään muulla ollut mitään oireita, pakattiin varmuuden vuoksi mukaan pyyhkeitä, puhdistusliinoja ja vaihtovaatteita :D Varmaan jos ei oltais pakattu, ois oksutauti iskenyt matkalla.

Ajeltiin Nykarlebyhyn. Siellä mun mummu ja pappa asui koko mun lapsuuteni ajan ja vietettiin siellä viikonloppuja. Kovin montaa korttelia ei tarvi kiertää, että on nähnyt koko kylän ja mun mielestä se oli ihan samanlainen, kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Toki keskustan burgeripaikkaa ei silloin joskus vielä tainnut olla ja sehän piti testata. Hyvää oli ja kiva oli käydä. Kotimatkalla pysähdyttiin kivipuistoon, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan aina tytöille yhtä kiva.

Lapsena ajeltiin mun sedän kyydissä kotiin aina sunnuntaina siihen aikaan, kun Alivaltiosihteeri tuli radiosta. Ja pappa muisti aina kysyä, mentiinkö Munsalan kautta. Nyt mentiin.

Sannis


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mansikkasaari


Lähemmäs kesää mennään koko ajan. Hitaasti, mutta eikö me sinne taas päästä. Tänä vuonna taitaa lunta sataa vielä vappunakin, mutta kyllähän nuo jäät näyttää sulavan. Aurinkokin lämmittää jo hitusen enemmän. Kyllästyn kävelemään aina samoja kortteleita tässä kodin ympärillä ja haluaisin useimmiten lähteä ulkoilemaan johonkin muualle. Johonkin, missä on tytöille vähän uutta nähtävää ja itellekin vaihtelua reitteihin. Mansikkasaari Vaasan Palosaarella oli just täydellinen sunnuntain ulkoilukohde.

Ensin leikittiin leikkipuistossa ja sen jälkeen heiteltiin kiviä veteen. Joutsenissa riitti ihmettelemistä ja veden hiomat kalliot tuntuu jalan alla aina yhtä ihanalta, vaikkei niitä kilometrikaupassa oliskaan. Mini halusi kävellä laitureilla ja katsella veneitä, joita oli jo muutama vedessä. Ekaluokkalainen olis tahtonut merimuseoon, mutta se on vielä suljettuna. Koitetaan uudelleen toukokuussa. Ja siis, minillä oli pyörä mukana. Ei me sillä muuten vaan käytetä kypärää. Vaikka olis ehkä tarve :D

Pienet jutut saa onnelliseksi. Vielä tytötkin tyytyy niin vähään. Mun mielestä oli jotenkin ihanaa, että ekaluokkalaisellekin kelpasi mun kaapista kaivama Reiman lempparihaalari. Ei se sitä kouluun laittanut, mutta retkelle kuiteskin. Se on semmonen haaveilija ja luonnon äärellä aina niin onnellinen. On varmaan edellisessä elämässään ollut joku keijukainen ja nyt rakastaa metsää ja lainehtivaa merta.

Minin kanssa on tänään pidetty vapaata aamupäivää. Leikittiin legoilla. Siivottiin terassi ja eteinen. Pestiin toppavaatteita toivoen, että niitä ei enää tarvittaisi. Täytettiin viimeinen hoitopäivälista päiväkotiin tälle keväälle. Toukokuun jälkeen alkaa tytöillä taas pitkä kesäloma, niinkuin joka vuosi. Ehdittiin tehdä pieni lenkki ja poikettiin leikkipuistoon. Nyt on mamalla kahvi- ja blogitauko. Minillä Netflix-tauko, kun ei se kotona enää päikkäreitä nuku. Ensi viikolla alkaa duunissakin kesäkausi. How cool!

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

P.S. Oon ihan unohtanut ilmoittaa, että mumman maton voitti Sennin äiti Laura. Mahtava määrä tuli arpoja kippoon. Kiitos <3