tiistai 30. elokuuta 2016

Elämäni elokuut


Toiset elokuut on olleet parempia, kuin toiset. Toisina ollaan oltu Varsovassa ja suppailemassa. Toisina on uimarantojen vedet olleet lämpimiä ja toisina ollaan tilattu hautapaikkaa ja -kiveä. Kuvista päätellen viime vuosina elokuut on olleet lämpimiä. Tänä vuonna kylmeni nopeasti. Tämän vuoden elokuussa on uitu oman pihan altaassa, hengailtu kesäsohvalla, käyty baarissa, hajotettu autoja, pidelty sadetta, viety haudalle kynttilät, laitettu vanha blogi telakalle, sairastettu flunssa, aloitettu ekaluokka koulussa, mökkeilty ja käyty läpi kaikenlaisia ajatuksia. Tänä vuonna ei haittaa ollenkaan, että saadaan elokuu pois jaloista ja päästään hyppäämään syyskuuhun.

Sannis

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Saarikaudenpäättäjäiset


Sen verran erikoislaatuisesti päättyi saarikausi tänä vuonna, että oltiin koko porukka mökillä jopa kaksi yötä. Paikkahan on ihana ja toki mökillä tulee käytyä useamman kerran kesässä, mutta yleensä vain päiväseltään. En edes muista minä vuonna oltais viimeksi oltu yötä. En oo varsinaisesti noita mökkimäen naisia, toisin kuin tyttäreni, jotka on viettäneet viime vuosina yön jos toisenkin mummun ja papan kanssa möksällä.

Flunssasta ja siitä johtuvista nihkeistä fiiliksistä huolimatta löysin itseni nauttimasta olostani useammankin kerran. Sain jopa yöllä nukuttua, joka on ihme sinänsä. Nukkuminenhan on yleensä se syy, mikä ajaa himaan yöksi. Hengailin hyvin rauhallisesti; kävin saunassa, otin päikkärit, fiksailin ruokaa ja noukin tipan puolukoita vispipuuroon. Kolmevee piti meidät leivässä kuokkimalla perunoita, onkimalla ahvenia ja poimimalla mustikoita. Jep, aika reipasta etten sanois. Ja sanonkin. Ekaluokkalainen leikki kamunsa kanssa yli kivasti aamusta iltaan. Vähän mietityttää typyn kunto korvatulehduksen jälkeen.. katotaan joudutaanko lääkärille uudempaan otteeseen. Tai ehkä vaan koulun aloitus aiheuttaa olotiloja.

Saa sii, saatiinko tartutettua flunssa Kanadan siskolle ja kyläläisille. Hope not.

Miten teidän viikonloppu meni?
Sannis

perjantai 26. elokuuta 2016

Alku

Oon tällä sivulla käynyt nyt joku seitsemän miljoonaa kertaa. Mitä ihmettä kirjoittaa? Mistä aloittaa? Syksy on tullut. Melkein tekis mieli jo kaivaa jouluvalot esiin. Tyydyn pelkkiin kynttilöihin hetken aikaa. Aina, kun kesä loppuu, tuntuu, että jotain uutta alkaa. Niin tälläkin kertaa. Viiden blogivuoden jälkeen vanha blogi on poissa ja uusi tässä. Oon nyt säätänyt pelkkiä palstan leveyksiä ties kuinka kauan ja siirrellyt tuota mun naamani kuvaa pitkin ja poikin. Vaikka olis sata muutakin vaihtoehtoa, niin asettelu on nyt sama, kuin vanhassakin. Kaksi palstaa. Toinen leveämpi, toinen kapeampi. Kapeampi nimenomaan oikealla puolella. Koitin siirtää sen vasemmalle. It felt wrong.

Tämä blogi on suoraa jatkoa After the stormille, joten luvassa on hyvinkin dramaattista avautumista arjen kuvioista, kevyttä hömppää ja kaikkea siltä väliltä. Blogi on kirjoittajaa varten, mutta ehdottomasti myös lukijalle, joten tavoitteena on kirjoittaa avoimesti, totuudenmukaisesti ja viihdyttävästi.  Täällä hyvät päivät on todellakin hyviä ja huonoina päivinä maailma kaatuu, vain noustakseen seuraavana päivänä uudelleen. Täällä käytetään hymiöitä ja hashtageja, halutaan vain mukavia kommentteja ja jaetaan vertaistukea lapsiperheen arjessa selviämiseen. Täällä saa valittaa, myös pikkujutuista jos muistaa iloitakin, myös pikkujutuista. Täällä kysytään erikseen neuvoja, jos niitä tarvitaan. Muussa tapauksessa, hymistely riittää ;D Ja kirjoitusvirheet, niitä täältä löytyy vielä viidennenkin oikolukukerran jälkeen.


Welcome to my Life 2.0.
Sannis