perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuu


Syyskuu on paketissa. Syksy on upea! Värit ulkona on niin kauniita ettei meinaa edes ymmärtää. Kotona sininen tuntuu olevan nyt se juttu. Kollasin joulutavaralaatikkoa. Kynttiläkrääsää oli liikaa. Eihän meillä oo edes tasoja missä niitä kynttilöitä polttaa. Luultavasti käy niinkuin muinakin vuosina... laitan ylimääräiset kirpparille ja kun haksahdan joulutunnelmaan, kannan kaupasta uusia, jotka saan sitten taas ensi vuonna kierrättää. Vimpan kuvan kaurista oon kattellut jo sillä silmällä. Että jos sekin lähtis etsimään uutta kotia. Vielä se sai kuitenkin mahdollisuuden ja sytytin kesän pimeänä olleet lamputkin pitkästä aikaa.

Kolmevuotias on kiukutellut koko illan. Passitin sen sänkyyn ja uni tuli heti. Varmaan herätään viideltä aamulla. No, onpahan sitte hyvin aikaa häärätä ennen klo 11 jumppaa. Ihanaa mennä jumppaan nyt, kun eilen laitettiin kiertynyt lantio suoraan ja polvet ojennukseen. Uusille lukijoille siis tiedoksi, että kirjoittaja on ryhmäliikuntaohjaaja. 20 vuotta ja still going strong. Tai ainakin still going :D Joskus saan itseni epäilemään, josko mun aika on pian ohi. Pian on neljäkymmentä mittarissa enkä aina ymmärrä tai diggaile uusia, markkinoille tulevia lajeja. Tuntien kävijämäärät ja asiakaspalaute kertoo kuitenkin, että vielä on ohjausvuosia edessä. Varsinkin tällä viikolla palautelaatikon sisältö on ollut kullan arvoista.

Aamulla olin ekaluokkalaisen matikan tunnilla. Kodin ja koulun päivä. Opettaja lupasi tarjota yhdelle tytölle jätskit jos osaisi kirjoittaa taululle "dokumenttikamera". Meidän seiskavee viittasi ja lupasi tulla kirjoittamaan. Opettaja rykäisi ja totesi vähän nauraen, että ei nyt koskenut meidän ekaluokkalaista tuo tarjous. Sattui kuulemma tietämään, että olis helpostikin jätskit velkaa. Typy kumartui pulpetin alle, raapusti jotain ja näytti sitten vihkoa mulle. "dokumentikamera". Musta tuntui jotenkin niin yli hyvältä. Ei se, että lasten kirjoitustaito oli eritasoista vaan se, että mun lapseni osasi ja että opettajakin tiesi sen jo etukäteen. Yksi puuttuva t-kirjain ei tossa kohdassa paljoa hetkauttanut :)

Hyvää viikonloppua!
Sannis

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Luokkakokous


Ihan oikeesti. Huonoista yöunista ja ParkkiPatesta huolimatta tää viikko on alkanut kivasti. Aion olla koko viikon yli hyvällä tuulella sakosta huolimatta, niin ParkkiPatea ottaa varmaan yli kovaa päähän ;D Maanantai-aamu meni jotenkin tosi kivuttomasti ja oltiin tyttöjen kanssa kaikki hyvällä tuulella. Duunissa sain ainakin sata juttua tehtyä ja jumpassa energiaa oli niinku pienessä kylässä. Meillä on vähän uutta porukkaa töissä ja jotenki ny kivaa piristystä arkeen, kun saatiin lisää hyviä tyyppejä remmiin. Eilen löytyi palautelaatikosta kaksi ihanaa palautetta maanantain jumpasta, jotka sai melkein tipan kirjoittajan linssiin. Oli myös jo toinen tiistai putkeen, kun sain lähteä valoisan aikaan kotiin. Ehdittiin käydä kirjastossa koko perhe ja kasasin elämäni ensimmäisen valohimmelin. Mister A pääsi lenkille ja me saatiin tyttöjen kanssa tehdä iltapuuhat ihan rauhassa. Saaaaaatoin tehdä myös yhden kirpparilöydön, joka muuten on ihan senkin muotoinen.

Tämän viikon hyvän fiiliksen pohjana on kiva viikonloppu. Loftet-keissin lisäksi mulla oli lauantaina muutakin vähän erikoisempaa hommaa. Luokkakokous nimittäin. Mä olen matkailualan restonomi Arvasitte varmaan heti :D :D :D ja valmistunut vuonna 2004. Luokkakavereista vain osa on ollut Facebook-kavereina ja ketään en oo nähnyt satunnaisia kauppakohtaamisia lukuunottamatta valmistumisen jälkeen.

Vitsit, että oli siistiä! Olin ihan liekeissä! Friikkiä oli se, että kaikki oli ihan saman näkösiä edelleen. Ei olla siis vanhennuttu yhtään :D Vähän jännitti etukäteen, kun himassa parsakaalitarjottimeni kanssa venailin kamuja, mutta kun jengi oli kasassa, niin hommathan jatkui suurinpiirtein samasta mihin ne silloin joskus jäi. Vanhoista valokuvista päätellen vaatetyylit oli kuitenkin vähän eri tällä kertaa.

Suurimman osan ajasta vei tietysti kuulumiskierros. Kuka tekee, mitä, missä ja miksi. Niin siistiä kuulla, mihin jengi on päätynyt. Oman vuoroni jälkeen jäi vähän mietityttämään, että kuinka hulluna porukka mua pitää, koska tietysti Tommi ja siihen liittyvät ylä- ja alamäet. Vielä aamullakin sängyssä makoillessani pähkäilin, että olisko pitänyt kertoa enemmän tytöistä tai jostain muusta ja voivoivoi, minkäköhänlaisen kuvan ne nyt musta sai. Loppuviimein päätin kuitenkin, että pitäkööt hulluna. Ei se nyt niin hirveen paljoa totuudesta eroa :D

Tämä oli mun eka luokkakokous ever. So much fun!

Mukavaa keskiviikkoa!
Sannis

maanantai 26. syyskuuta 2016

Eniten *ituttaa ParkkiPate

Siis. Siinähän kävi nyt niin, että silloin, kun meidän perheen kaikki autot oli hajalla, lainasin faijan autoa. Faijan autossa ei oo mitään järkevää paikkaa parkkiluvalle, joka pitää olla näkyvillä meidän duunin parkkihallissa. No.. lattiallehan se hiton lupa oli ajon aikana pudonnut enkä ollut hokannut koko hommelia ja viiden kympin lappu se oli sitten duunipäivän päätteeksi tuulilasissa. Prkl!

Olin kuitenkin ihan satavarma ettei mun tarvi maksaa, kun laitan reklamaation ja kerron, että omalla, maksetulla paikallahan siinä parkkeerattiin. Mutta ei hemmetti! Parkki - perkeleen - Pate meinas, että maksaa tarttee ja jos haluaa vielä reklamoida niin antaa tulla. Minähän tapojeni vastaisesti venyin niinkin suuriin suorituksiin, että laitoin vielä toisen valituksen ja vetosin samaan asiaan: Inhimillinen virhe ja oma, maksettu parkkipaikka. Olin kaiken varalta eeeerittäin ystävällinen ja loppukaneetiksi kuittasin kirjeeni "Ystävällisin terveisin" - toivotuksella. Patelta tuli HYVIN nuivaan sävyyn kehotus maksaa valvontamaksu viipymättä.

Missäköhän koko hiton sakkolappu mahtaa olla?!

ParkkiPate, you are voted off the island!
Ystävällisin terveisin,
Sannis

Vaiheet


Oi morjensta pöytään!! Viime aikoina on meillä ollut jotenkin tosi tahmeeta nukkumisen kanssa eikä viime yö ollut poikkeus. Onkohan kolme- ja seitsemänvuotiaille olemassa unikouluja? :D Tää on mun mielestä lasten saannin suurin huijaus. Että kun sä pitkän aikaa saat nukkua täydet yöt ja sitten yhtäkkiä tuleekin taas joku VAIHE. Silloin, kun vaihe on päällä, sä juokset pitkin öitä etsimässä pehmoleluja, silittämässä päätä, laittamassa peittoa päälle, metsästämässä oikeita tai kuviteltuja hämähäkkejä/hyttysiä, rasvaamassa atoopikon käsiä ja mitä lie. Muistan, että ekaluokkalaisella oli myös kevyt vaihe tossa kolmeveenä, mutta jotenkin ei muka osannut odottaa, että vielä seiskaveenäkin saattaa vaihe iskeä sen jälkeen, kun kaveri on nukkunut suurinpiirtein kuin tukki viimeiset neljä vuotta.

Eli siis.. kolmevee huutelee, että ei tuu uni eikä saa nukuttua. Seiskavee näkee painajaisia tai ressaa jotain ja ahdistuu sitten, kun ei uni tuu ja itkeskelee pitkin öitä. No joo, ehkä mä nyt vähän liiottelen.. seiskaveellähän oli ensin korvatulehdus syynä ja nyt sitten viime yönä typy itkeskeli pari tuntia muuten vaan, mutta onhan se nyt IHAN AINA ja JOKA YÖ! Nää yötilanteet ei oo yhtään mun juttu. Hirveen kummallista kyllä.

No mutta. Nyt saakin sitten aloittaa arkimaratonin! Maanantai. Jee! Can you feel the excitement?
Sannis

perjantai 23. syyskuuta 2016

Parasta nyt just


Parasta nyt just on kukkakaali ja parsakaali. Niin, ja kirsikkatomaatit. Nam! Vähän öljyä ja yrttisuolaa päälle eikä muuta. Oon nyt vetänyt muutaman viikon näitä ihan houreessa. Toki just hetki sitten söin myös pannukakkua. Mutta seuraavaksi vois taas syödä vaikka vähän parskaalia.

Tänään oli hyvä päivä ja mä olen jo ehkä puoliksi toipunut ahdistuksesta, jonka aiheutin eilen itselleni perehtymällä miekkavalaiden sielunelämään ja niiden elinoloihin vankeudessa. Viikonlopusta saattaa kuin saattaakin siis kuitenkin tulla vielä rento. Alku on ainakin lupaava. Oli kivaa duunissa, höpinää mutsin kanssa ja kävelylenkki vielä illalla koko perheen voimin. Auttaiskohan parsakaali totaalitoipumiseen? Tai kukkakaali? :D

Rentoa viikonloppua myös sulle! Älkää miettikö miekkavalaita!
Sannis

torstai 22. syyskuuta 2016

Matkasuunnitelma

Kuva -> apollomatkat.fi

Talven matkasuunnitelma on suurimmaksi osaksi selvä. Yksi yö Helsingissä, jonka jälkeen lento Miamiin ja sieltä autolla Orlandoon. Orlandossa kuusi yötä. Ohjelma vielä auki. Teemapuistot ei ihan hirveästi houkuttele ihmispaljouden ja hintojen takia, mutta kyllä me jossain käydään. Sea world kiinnostaa ehkä enemmän, kuin Disneyn jutut. Miekkavalas olis kiva nähdä. Toisaalta, masennuin, kun näin kesällä jääkarhut vangittuna ja tässähän on ihan sama vaara. Tytöt (ja vanhemmat) säästää kovasti ja myy kirpparilla turhia juttuja, että päästäis myös vähän shoppailemaan :D

Orlandon jälkeen Marco Island. Rauhallisempi mesta länsirannikolla. Viisi yötä ja varmaan biitsihengailua. Ainakin Everglades. Kuulin kyllä, että se olis vähän tylsä. Olkootkin, mutta eipähän sitte tartte enää miettiä, kun tsiigailee CSI:tä, että mikä mesta toi oikein on.

Luulis, että kyllä tästä reissu saadaan aikaiseksi.

Sattuisko olemaan Orlando/Marco Island-vinkkejä?
Sannis

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Tiistai


Eilen oli hyvä päivä. Tällä kertaa se olikin siis tiistai, joka oli toivoa täynnä. Oli jotenkin helppo ja kevyt olla. Tuntui siltä, että on ihan riittävästi just sellaisena kuin on eikä tarvi yrittää niin kovasti. Menin duuniin heti kasin jälkeen ja fiksailin ihan rauhassa omia hommiani villasukat jalassa useamman tunnin. Purin sähköpostia, tein rästihommia ja suunnittelin tämän illan tunteja. Yllättävä vieraskin kävi mua piristämässä ja ehdittiin vaihtaa kuulumiset. Alkuviikko on yleensä aina hyvin iltapainotteista töissä, mutta tällä kertaa pääsin kotiin jo ennen viittä, mikä mahdollisti sen, että saatiin kaverit kylälle. Kyllä olikin ollut ikävä ja ihana nähdä pitkästä aikaa. Lapset leikki niin hienosti ja mammat sai hetken höpötellä omia juttujaan. Tuntui, että olis ollut asiaa vielä parille illalle ainakin. Iltapalalla tytöt teki retken keittiön matolle ja typyjen nukkumaanmenon jälkeen lähdin yksin vielä pienelle kävelylenkille. Kuulokkeet jäi kotiin, mutta tuntuikin paljon kapinallisemmalta soittaa puhelimesta musaa ihan vain semmoisenaan :D

Fingers crossed, että tästäkin päivästä tulee hyvä. Sulla ja mulla.
Sannis

tiistai 20. syyskuuta 2016

Parhaat mustikoista

Leipominen. Niin. Sitähän mä inhoan. Tai niinhän mä luulen, koska sitä mä ennen inhosin. Nykyään kuitenkin löydän itseni sekoittelemasta ties mitä sörsseleitä aika useinkin. Vanhassa blogissa julkaisin reseptisarjaa Baking for dummies ja mahtavaa kyllä, nyt oon saanut useammankin pyynnön tuoda reseptejä tänne. Tarkoitus ei oo tehdä tästä blogista After the stormin kopiota ja postata kaikkia samoja juttuja uudelleen, mutta onhan se nyt ihan kätsyä, että kivoimmat reseptit löytyy helposti. Keräilen siis ohjeita pikkuhiljaa MutsiLeipoo-sivulle, jonka moni teistä on löytänytkin jo tuolta oikeasta sivupalkista. Vielä en oo keksinyt järkevämpää arkistointisysteemiä, kuin aakkosjärjestyksen, mutta eikö ne sillä nyt ainakin alkuun löydy. Merkkaan reseptit postauksiin MutsiLeipoo-tunnisteella, joten sillä löytää myös.

MutsiLeipoo-resepteissä yksinkertaisuus on valttia. Joskus toki innostun (tai siis mister A innostuu) väsäämään jotain lumiukkoja vaahtokarkeista ja sulatetusta suklaasta, mutta useimmiten ohjeet on tyyliin "sekoita ja paista". Helppoja ja hyväksi havaittuja, perusaineksista valmistettuja. Ensimmäisenä ehkä mun parhaat reseptit ever. Mustikkaa, olkaa hyvä!

MAAILMAN HELPOIN MAKEA PIIRAKKA

4dl jauhoja
2dl sokeria (vähän vähempikin riittäis)
2tl leivinjauhetta
200g voita tai margariinia sulatettuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Huom! Lusikalla. Ei tarvita vispilöitä tai monitoimikoneita eikä tarvi tukkia käsiä taikinaan. Voitele piirakkavuoka (tää menee semmoseen peruspyöreään hyvin) ja painele 2/3 taikinasta vuokaan. Alkuperäisessä ohjeessa tohon kakskolmasosaan laitetaan myös yksi kananmuna, mutta oon tehnyt ilman ja hyvin toimii. Kaada mustikat/mansikat/raparperit/mitkäikinä pohjan päälle ja murustele loppu taikina vielä täytteen päälle. Paista n. 200 asteessa puolisen tuntia, tai vähän reilu. Jäähdytä ennen tarjoamista (koska silloin se on parempaa). Nam!


********************


Näitä kandee kokeilla!
Sannis



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Pellava


Koska yhtenä päivänä joskus viikkoja sitten satuin tarkistamaan sormuksestani päivän ja kirjoittamaan sen kalenteriin ylös, muistin nyt (ihmeen kaupalla), että kymmenen vuotta sitten tällä päivämäärällä eräs mister A kosi allekirjoittanutta. Laitettiin sen kunniaksi aivan pöytäliina tacolautasten alle.

Ja siitä pöytäliinasta... Oon ajatellut, että pellava saa olla vähän ryppyinen. Mutta siis, saako? Vähän niinku kuitenkin just sen takia lähdin aikanaan pöytäliinaa ostamaan, että olis helppo. Vai onks tää nyt niin, että mun mielestä on kiva tommonen elävä, huoleton pinta ja muut vaan miettii, että olisit ny muidu edes silittäny ensin?

Sannis

#lastenhuone


Lastenhuoneet on kyllä semmonenkin murheenkryyni. En käsitä millä nämä pienet ihmiset saa ne niin täyteen silppua ja sälää ja ties mitä romua. Meillä ei oo leluja älytöntä määrää. Ollaan karsittu tosi paljon ja tytöt tietää, että välillä vaan pitää laittaa tavaraa kiertoon, koska tila on rajallinen. Silti, joka kerta kun lähden varsinkin ekaluokkalaisen huonetta siivoamaan, vajoan epätoivon suohon. Se on paikka, johon kirjoittajan ekaluokan opettaja usein vajosi. Oltiin ilmeisesti vähän raskaampaa sorttia jo silloin kolmekymmentävuotta sitten :D

No joo, eilinen epätoivon suo sotkun suhteen oli vähän kevyempää mallia, koska edellisestä perusteellisesta siivouksesta ei oo niin kovin kauaa. Huoneen seinien kunnon aiheuttama epätoivo taas.. huuuuh. Tapetti on hirveässä kunnossa, samoin maalattu seinä. Täynnä reikiä, kolhuja ja ties mitä tahraa. Nojoo, tehtiin mitä voitiin ilman tapiseerausta ja maalausta ja aivan hyvä vain tuli! Tuo turkoosi pöytä on pyörinyt tyhjän panttina ja kirpparillakin sitä koitin myydä. Tossahan se oli kiva. Selvä LPS-kaupungin pohja. Ja tuo pyöreä matto. Luulin pilanneeni sen lopullisesti, kun se pesun jälkeen muistutti sombreroa, mutta niin vain mister A sai sen kuosiinsa. Se on ihana! Mister A:kin, mutta varsinkin tuo matto ;D Rakastan noita värejä. Ekaluokkalainen innostuu aina, kun huone on siisti.

Äidin kuva oli tällä kertaa vähän sössöä. Koittakaa kestää. Kirjoittajan kuvaus- ja kuvankäsittelytaidot, samoin kuin tila kotona, on rajalliset. Varsinkin kyseenalaisissa valo-olosuhteissa.

Miten teidän lastenhuoneet? Pysyykö ne siistinä? Millä konstilla?
Sannis

lauantai 17. syyskuuta 2016

Anttilan alet


Käytiin minin kanssa eilen Anttilan loppuunmyynnissä. Ei oo aiemmin käyty, koska en välitä ruuhkista. Tunnen myös itseni hyvin ja tiedän, että alennukset saa mut kuvittelemaan, että tarvin kaikenlaista. No, ruuhkia ei ollut, mutta tarpeita ilmeni. Totesin kyllä saman, kuin moni muukin. Aloitushinnat olikin yhtäkkiä aika kovia, joten 40% pudotuksella ei ihan puoli-ilmaista saanut. Annukalle olisin matkalaukkua halunnut, mutta alennuksien jälkeenkin olis pienelle lentolaukulle jäänyt hintaa viitisenkymmentä euroa ja se oli mun mielestä liikaa. Jäi matkalaukut kauppaan. Sen sijaan typy sai talvikengät ja mini kumpparit. Oli muuten vielä aika iso kasa Crocsin kumppareita, sinisiä ja pinkkejä kahdella kympillä jos joku tarvii. Mini yllätti ja valitsi pinkit, vaikka olin ihan varma ettei oo puhettakaan etteikö siniset lähtis kotiin. Ite sain kuvan maljakon, koska siis just maljakoita ja kippoja ja kappojahan me tarvitaan ihan yli kovaa ;D

Rentoa lauantaita!
Sannis

torstai 15. syyskuuta 2016

Aamu


Muutama viikko sitten kolmevee sai oman matkalaukun. Ostin sen FB-kirpparilta kympillä ja vaikka ulkopuoli on jo vähän naarmuilla, on se sisältä hyvinkin siisti. Naapurin Timi oli leikkimässä ja havahduin kolmanteen "Aaaamuuuu" - huhuiluun. Hädissäni siinä sitten kyselin, ettei Timi vain oo matkalaukussa. No, siellähän se aivan tyytyväisenä. Ne kuulemma meni sinne vuorotellen ja vetskarit kiinni. No jep. Katsoin parhaaksi laittaa matkalaukun säilöön seuraavaan reissuun asti.

Viikonloppuna mini oppi ajamaan fillarilla ilman apupyöriä. Kolmevee. Huhhuh! Tempas siinä sitten iskän ja naapurin Juhan kanssa tunnin lenkin heti kättelyssä. Kolme kertaa oli kuulemma menny vähän ojaan, mutta ei haitannu. Harjoitukset jatkui seuraavana päivänä ja nyt on apupyörät jo heivattu kokonaan menemään. Ihme tenava!


Viikonloppuna alkoi voikka. Oon sitä mieltä, että päivähoidossa olevan kolmevuotiaan ei tosiaankaan tarvi harrastaa yhtään mitään, mutta sattui nyt niin, että 3-4-vuotiaiden voikkaryhmä harjoittelee tasan samaan aikaa samassa paikassa, kuin ekaluokkalaisen ryhmä. Päätettiin siis kokeilla josko se olis kiva juttu. Eka puolisko tunnista meni hyvin. Kysyttiin nimeä, hypittiin, vieritettiin palloa ja oltiin konttaushippaa. Seitsemännen "Äiti, älä kato!" - pyynnön jälkeen astuin takavasemmalla pukkariin. Väärä veto. Hetken päästä typy tuli perässä. Pelotti kuulemma. Sen jälkeen tsiigailtiin yhdessä muiden juttuja. Jumppapassi oli yli kiva saada, mutta ei oo kuulemma menossa ensi kerralla. Silloinkin kuulemma pelottaa. Typy on hyvinkin reipas, mutta vieraat ihmiset ei oo sen juttu. Ajattelin tiedustella vielä kuitenkin uudelleen lähempänä ajankohtaa :D


Äiti: "Onko Aamu väsyny? Pitäiskö päästä tirsoille?"
Kolmevee: "Ei, ku mä vaan yritän itkeä pois sitä nestettä mikä tulee silmistä!"


Kolmevee: "Uu, nää meidän uudet käsipyyhkeet on ihan sairaan pehmeet!"


Kolmevee: "Mä paan nyt tän ohjelman paussille, ku mä teen yhden jumppaliikkeen. Sit sä opit sen töissä. Kato ny, koska sun pitää uusiakin jumppaliikkeitä osata!"


Äiti: "Ketäs teillä nyt onkaan siellä päiväkodissa?"

Kolmevee: "No ainakaan ei oo enää Kinnarin Kaapoa. Se on muuttanu Jurvaan, koska se on venkoillu ruokapöydässä.


: D
Sannis

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Feedback


Tänä aamuna loppui uni klo 5. Mielessä pyöri työasiat, reissujutut ja ihmissuhdekiemurat. Mietin, etten muistanut ollenkaan sanoa eilen uudelle työkamulle, että hyvin sujuu. Kyseessä on tosiaan työkamu enkä mä ole pomo, mutta koska olin siinä kouluttajan roolissa, olis varmaan ollut ihan aiheellista ilmaista, että hyvin menee. Ainahan sitä kuitenkin jää miettimään, onko suoriutunut riittävän hyvin annetuista tehtävistä. Muutenkin elämässä ja varsinkin nyt ekoina duunipäivinä.

Palautteen voima on kyllä valtava. Positiivista pitäis antaa useammin. Toki meikäläinen se antaa negatiivistakaan vain äärimmäisessä tilanteessa. Viime viikkoina oon kiitellyt töissä ohjaajatiimiä hyvästä työstä, pomoja asioista, jotka on kivasti meidän duunissa ja kotona mister A:ta siitä, että se lataa mulle kahvinkeittimen valmiiksi aamuisin. Tyttöjä yritän muistaa kiittää ja kehua päivittäin pienistä jutuista. Joskus tulee tilanteita, kun tekis mieli pitää pieni vähän negatiivisempikin palautteenantotuokio, mutta usein pidän mölyt mahassani. Useimmiten tuntuu siltä, että on helpompi hengitellä ja nielaista. Joskus kuitenkin mietityttää, että miksi aina samat tyypit joutuu jäädä hengittelemään. No okei, kotona ehkä kielenkannat aukeaa meikäläiselläkin vähän helpommin, kuin tuolla ulkomaailmassa ja oli tossa esim. viime lauantaina semmonenkin hetki, kun mister A sai kuulla hieman rakentavaa kritiikkiä ;D

Tänään aamulla minä sain tiukkaa palautetta. Tytöt kiukutteli molemmat. Aikainen aamuherätys on äitin vika. Se, että pitää lähteä kouluun ja päiväkotiin on äitin vika. Se, että pitää pukea ja harjata hiukset on äitin vika. Tottakai kaikki on aina äitin vika. Ei seiska- ja kolmeveellä vielä hirveen paljoa oo muita ketä syyttää. Minä annan liian helposti lasten huonot tuulet ja muiden ihmisten käytöksen vaikuttaa omaan oloon. Koen usein riittämättömyyden tunteita. Aina tuntuu, että ei oo ihan tarpeeksi kuitenkaan.... että teki niin tai näin, niin aina on jollain lailla väärinpäin. Joskus toivoo, että sais vähän backuppia ja joku vaan taputtais selkään ja olis, et: "Hei muidu, hyvin sä vedät!". Toki, joskus käy niin, että joku sen tekeekin ja sitä on ite niin niissä omissa oloissaan sisällä, että se menee vähän ohi. Pitääpä olla tarkkana!

Onko ideoita, millä saada yksi ihminen riittämään paremmin (itselleen)? Tunnetteko te muut näitä juttuja vai ootteko vaan ihan rennosti, et hei mään tämmönen mä oon ja tämmösenä pitää kelvata?

Nyt vedän noi hedelmät huiviin (no okei.. en nyt ehkä ihan kaikkia) ja katson asioita uudelta kantilta. Piste. :D

Sannis

tiistai 13. syyskuuta 2016

Varustelua


Kirjoittajan vaatekaapista löytyy kahdet farkut, muutamat lököcaprit, pari teepparia, pari mustaa puseroa ja yksi paitapusero. Suurinpiirtein. No okei, on siellä joku neuletakkikin. Töistä pukkarista löytyy pino treenivaatteita, joista useimmiten mikään ei tunnu oikein sopivalta, koska jojoilu since 2008. Aaaargh! Pidän semmosesta rennon ja mahdollisimman yksinkertaisen tyylikkäästä lookista. Arkisin pukeudun kuitenkin oikeastaan vain treenikamoihin, koska työ. En ehdi käyttää paljoa aikaa laittautumiseen koska nytkin käytän sen ajan bloggaamiseen :D ja tuntuu, että aina tukka harottaa ja vaatteet on rypyssä. Jostain kumman syystä kuitenkin vanhassa blogissa aina silloin tällöin tuli vaatepostauspyyntöjä. Varmaan jo ku läppä :D :D Koitan toteuttaa aina välillä täällä uuden blogin puolella.

Viime talvena sain täydennettyä vaatekaapin ISOT puutteet ja hommasin itselleni vihdoin talvikengät ja toppahousut. Ei, en minäkään tiedä millä oon ulkoillut lasten kanssa aiemmin talvet. Vielä on varusteista puuttunut kengät välikauteen. You know.. kun ne talvikengät on vielä liian kuumat, mutta tennarit jo liian kylmät. Samoin collarit. Semmoset pehmoiset ja mukavat, mutta tarpeeksi siistit, että voi käydä lähiSiwassa jos on ihan pakko. Ja nimenomaan kokopitkät. Capreilla ei ilmeisesti pärjää enää kovin pitkälle kesän jälkeen. Varsinkin jos on issiasongelma. Tai piriformis-ongelma. Tai mikä ongelma nyt onkaan, mutta semmonen joka siis pahenee, kun pohkeet saa kylmää. Ihan hirveen imartelevia nämä collarien mallit ei tämmöselle XL-pyllyiselle oo, koska kaikki on alas asti kapeita nykyään, mutta nyt on sitte verkkaria kuiteskin.

Collarit. Check! | Adidas |
Syksykengät. Check! | Kappa |

Semmonen muotipostaus. Tulette vielä hämmästymään, mitä kaikkea saankaan aikaan TheUltimateFashionBlogger-tunnisteen alle :D

Sannis

P.S. Rapulla mun takana lojuu apupyörät. Tulette kuulemaan niistä vielä myöhemmin.

maanantai 12. syyskuuta 2016

Props



Viime torstaina lupasin (täällä), että vietän koko viikonlopun tyttöjen kanssa ja lähden metsään etsimään askartelutarvikkeita. No, aikaa kyllä vietettiin, mutta metsään ei päästy, koska korvatulehduspotilaalle lääkäri määräsi lepoa. Saa kuulemma olla jalkeilla ja mennä kouluunkin, mutta ei rasittaa itseään. Selvä. 

Ihan oikeestihan olin salaa tyytyväinen ettei tarvinnut lähteä ulos. Olin ihan hyytynyt ja meni jotenkin koko viikonloppu toipuessa viime viikkojen säädöistä ja lauantain ja sunnuntain välinen uneton yö oli piste iin päälle. Tiedättekö (no tiedättehän te) sen tunteen yöllä, kun tuntuu, että vois lyödä päätään seinään ihan vain aikansa kuluksi, kun ei kerta saa nukkuakaan. Ja sen jälkeen kävellä ovesta pihalle. Ihan mihin vaan, missä sais olla rauhassa. Ja toki samaan aikaan toinen puolisko vetää sikeitä vieressä autuaan tietämättömänä mistään kolmeveen pissahädistä tai ekaluokkalaisen korvatulehdusangsteista. Ai että vois herättää sen toisenkin? No, tiedätte varmaan, että ei tietenkään voi.. paljon kivempi on olla marttyyri ja AINA hoitaa YKSIN kaikki ;D

Mutta siis ne askartelut. Halloween-kekkerit oli tosiaan eilen mielessä as you know ja päätettiin tehdä Photobooth-propseja. Kuvanurkkaa ei oo hetkeen meillä missään kemuissa ollut ja mietittiin, että se olis nyt pitkästä aikaa kiva. Käytettävissä ei ollut kartonkia, mutta tavallisesta paperista, kontaktimuovista ja mister A:n bjuudaamista metallitikuista syntyi muutama jutska. Meillä askarrellaan lasten ehdoilla. Mun mielestä on kivaa, että lasten juhlissa on lasten omia, lapsenmielisiä juttuja eikä jotain vimpan päälle aikuisten tekemää. Niin. On siis vähän pakkokin ajatella näin, koska itellähän se työn jälki ei oo sen kummempaa, kuin lapsillakaan :D

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

P.S. Pohjia erilaisiin naamioihin löytyi täältä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Liskojen yö


Semmonenkin liskojen yö on takana, että ekana aamulla oli mielessä lepakot, hämähäkit ja perinteiset lasten Halloween-kekkerit. Ekaluokkalaisen kuukauden takainen korvatulehdus on uusinut. Tai ehkä se ei oo ikinä poistunutkaan. Sitä ollaan typyn kanssa valvottu yön pitkät tunnit. Aamulla tsiigailin ympärilleni ja totesin, että lääkärissä käynnin lisäksi on tehtävä jotain. Sotku on jäätävä, mutta siivota ei vaan nyt jaksa. Mutta jos vähän askartelee, tuntuu että on saanut jotain edes aikaan. Jos ei muuta, niin ainakin enemmän sotkua :)

Kuvan printit bjuudaa Pop Up Kemut. Kannattaa käydä sivuilla. Ihania juttuja! Monikäyttöiset ja helpot rusetit löytyy täältä. Eri väristä paperia vain tulostimeen ja johan on paikkakorttia tai muuten vaan pöytäkoristetta mihin tahansa juhliin. Tämmöset kahden minuutin DIYt on just mun juttu! Vajaa kaksi kuukautta Halloweeniin. Fun!

Sannis

lauantai 10. syyskuuta 2016

Syyskuun 10.



Facebook tarjoili tänä aamuna muistoja aikaisemmilta vuosilta. Oli pakko vähän hymähtää.

2009
"Sanna-Maija Alamikkula tietää ihan justkohtapian mitä tekee loppuelämänsä."

2013
"Aamu alkaa sillä, että asetellaan jäljellä olevat haivenet oikeille kohdille. Toivottavasti ei tuule.
T: Mä ja muut kaljut."

2015
"No niin... pillahdin tossa itkuun kesken aamutoimien (koska väsy ja koska kaksvee hokee koko ajan ettei halua päiväkotiin), niin Aamu A. se tulee viereen ja pokkana: "Äiti, mitä sä ulputat?"
Niin. Suck it up ja älkää urputtako! :D"

Oon siis ollut voimieni tunnossa vuonna 2009 ja sen jälkeen sitte taas vähän normimpaa settiä :D

Vuonna 2016 syyskuun 10. päivä alkoi aivan hyvin. Istutaan koko kööri sohvalla. Isommat A:t pelaa pleikkaria, mini-A tsiigailee aamuohjelmia ja äiti koodaa. Tilasin toki pari joululahjaa ja mietin vähän tämän vuoden Halloween-bileitä. Hyvä olla ajoissa hei :) Pian fruitiet huiviin ja jumppaapumppaa. Sen jälkeen sinne käpymetsään. Tai mitä ny keksitäänkään.

Mitäs te meinaatte?
Sannis

torstai 8. syyskuuta 2016

Torstai


Tänään loppui tunnit vuorokaudesta kesken. Töitä olis ollut vielä pitkästi, mutta vartin yli viisi oli pakko luovuttaa, koska kaikkina muina päivinä tällä viikolla on mennyt iltaan asti. Tytöillä tuntuu olevan kova ikävä. Joskus ne ei niin piittaa ja joskus taas äiti-ikävä on kovempi. Viime yönä mini heräsi varmaan viisi kertaa. Ei vaan meinannut uni tulla. Aamun kanssa pidetään yksi vapaa-aamupäivä viikossa, että ehditään nähdä vähän enemmän, mutta ekaluokkalaisen kanssa se ei oo enää mahdollista. Oon nähnyt Annukkaa tällä viikolla tähän mennessä yhteensä noin kahdeksan tuntia, joista neljä on ollut aamutoimia ennen koulua ja töitä. Turha soitella viikonloppuna. Aion olla metsässä keräämässä askartelutarvikkeita ja ihmettelemässä luontoa tyttär(i)eni kanssa. Joskus harmittaa, että se aika meni kuitenkin niin nopeasti ja koulu alkoi ihan yhtäkkiä.

Tiistaina laitettiin uutta väriä tukkaan ja tänään lounas maistui hyvältä. Töissä syysaikataulu alkoi kätsästi ja sain ohjata kaikki tunnit täydelle salille. Aamulla tytöt pötkötteli sohvalla saman peiton alla, kun hipsutin makkarista keittiöön. Isosisko auttoi pikkusiskoa pukemisessa ja hampaiden pesussa. Ehdittiin ajoissa kouluun, päiväkotiin ja töihin. Illalla kolmevee kiukutteli minkä ehti eikä sille saanut kuulemma puhua. Ikinä. Iltapalapöydässä kaikki kiukut oli kuitenkin long gone ja nauraa räkätettiin koko porukka hölmöille sanaväännöksille. Mini on oppinut kirjoittamaan oman nimensä.

Elämä voittaa taas viime viikkojen angstien jälkeen.

Miten teillä menee? Ootteko löytäneet tänne? Kahdeksas postaus jo tässä blogissa :)
Sannis

tiistai 6. syyskuuta 2016

Havaintoja


Parhaat viime päivinä
:

Älä katso puhelinta öisin. Ei, vaikka kuinka vilkuttelis valoja. Pidä se äänettömällä, käännä näyttö pöytään päin ja käytä kaikki mahdollinen aika nukkumiseen.

Kannattaa mennä tuntia aiemmin sinne sänkyyn joka ilta. Vaikka nukkuis ihan sairaan huonosti, saa kuitenkin edes mahdollisuuden vähän pidempään lepoon.

Kandee nukkua toppi tai teeppari päällä. Ei oo hirveen terveellistä varmaan kenenkään psyykkeelle jokaöisellä vessareissulla tuijottaa itseään peilistä ja laulaa aina mielessään: "How did I become so fat..?" Toi biisi on muuten mulla nyt just Core-tunnilla :D Itsetunnolle huomattavasti mukavampaa, kun ei karu totuus hyökkää niskaan jokaisen yön pimeinä tunteina.

Älä yritä tehdä kaikkea joka päivä. Keskity toisena päivänä eniten töihin ja toisena päivänä kotihommiin. Yhtenä päivänä voi laittaa tiskiä ja toisena pyykkiä. Kaikkeen ei tarvi/voi pystyä aina.

Fruitie is the new smoothie. Vesimelonista tulee tarpeeksi nestettä niin, ettei maitoja tms. tarvita. Mustikkaa, mansikkaa, banaania. Tai persikkaa ja ananasta. Nam!

Typerät viime päivinä:

Uutiskirjeet ja mainokset. Vaikka kuinka prkl klikkailet niitä "peru uutiskirje"-linkkejä, niin aina vain noi Spartoot ja Hobby Hallit muistaa kaikenlaisilla supertarjouksilla.

Norwegianin lennoilla matkalaukun chekkaus maksaa 90 euroa. Yhdeksänkymmentä euroa!!! WTF?

VR ei ole vahvistanut juna-aikatauluja joulun ajaksi. Why? Toisen kerran elämässä oon saanut suostuteltua mister A:n junaan, joten tarttis ostaa liput ennenkuin se hoksaa mitä tuli luvanneeksi.

Flunssat on nykyään jäätäviä superviruksia/bakteereja ja entisen neljän päivän sijaan kestää neljä viikkoa. Niin, ja iskee semmosen neljä kertaa vuodessa. Ihan arsesta!

Niskasiilin poiskasvattaminen on ihan hanurista. Joka ei toki tullut yllätyksenä.

*******************

Semmosia havaintoja. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että viime päivinä on tapetilla ollut nukkuminen (tai sen puute) ja matkavaraukset.

Have a nice tuesday!
Sannis

P.S. En tiennyt minkälainen kuva tällaiseen postaukseen pitää laittaa, joten tässä nyt sitten tyttäreni ja koristelemansa kakku. Näin muuten unta, että jätin tämän kolmevuotiaan yksin kotiin ja jonkin ajan päästä se laittoi mulle puhelimella viestin. Viesti oli täynnä kirjoitusvirheitä, mutta kuitenkin luettavissa. Oli kuulemma ottanut päikkärit ja kyseli miksi jäikään yksin. Tunnen itseni supermutsiksi just nyt :D

maanantai 5. syyskuuta 2016

Lately


Vähän on kuulkaa viime aikoina kriisiä pukannut Koska ei? :D :D. Flunssan seurauksena tuli jäätävä väsy, joka ei vieläkään tunnu hellittävän ja sekös nyt sitten allekirjoittanutta ahdistaa. Ei sais olla väsy, kun pitäis aina olla lyönnissä ja pirtee ja iloinen. On ny niiiin juurikasvua tukassa, leukaa toisen alla ja kesän rusketuskin jo haihtunut iholta. Yyh! #firstworldproblems

Koitettiin shoppailuterapiaa, koska tarvittiin kaikki housuja. Mulla alkoi jo pylly näkyä farkuista läpi. Samoin mister A:lla, joka on parsinut omansa jo varmaan kolmeen otteeseen. Ekaluokkalaiselta puuttui pehmosia, rentoja kouluhousuja ja kolmeveellä oli kaikki leggarit nafteja. Ekaluokkalainen halusi myös tuon "minkkiturkin", koska kuulemma talvella tarvii. Koitin selittää, että olisko se ennemminkin turkisliivi, mutta kyllä sitä voi kuulemma minkkiturkiksikin kutsua. Jaha! Niin tyytyväisenä se nyt lähti kouluun uudessa hupparissa, uusissa collareissa ja minkkiturkissaan. Hellu toinen :)

Firman kesä(syys)juhlat oli taaskin kivat. Kiva mökki, kivoja ihmisiä, hyvää ruokaa ja rentoa menoa. Juurikin mulle sopivat speksit ja just sitä mitä tähän kohtaan kaipasin. Aivan yli tärkeitä on noi yhteiset jutut. Meidän duuni on niin kiireistä, ettei siellä työpaikalla paljoa ehdi kysyä, että mitenkäs sulla nyt menee. Just näiden yhteisten juttujen takia sitä syntyy paljon vahvempi side siihen työpaikkaan ja -porukkaan. Sais kyllä kaikki bossit ottaa mallia meidän omista tässä kohtaa.

Kun noita kuvia kattoo, niin onhan tää syksy nyt vaan huikeeta aikaa! Jotenkin nää värit ja kelit on niin mun juttu! Edit. jouduin napata screenshotin Instasta, että sain tämän kuvakollaasin takaisin sivulle sen jälkeen, kun poistin vahingossa kaikki blogin kuvat. Huuuuh! :D

Pysykääs terveinä!
Sannis

perjantai 2. syyskuuta 2016

Syksy


Oi huhhuh, mikä syksyn aloitus! Viimeiset viikot on olleet kyllä ihan jäätävää menoa, hyvässä ja pahassa. Paljon unettomia öitä, flunssailua, muutoksia töissä, miljoona menoa sinnesuntänne. Ensin tuntui ihan toivottomalta, kun kaikki vastusti ja koko porukka oli vuorotellen kipeänä. Maanantaina ihan oikeasti laskin oikein paperille, että mitä jos jäisin töistä himaan, kun en kerta vaan pysty ja ehdi kaikkea. Pitäisin muutaman jumpan viikossa ja that's it. Kipeänä olo tekee mulle aina ton saman. Tuntuu siltä, että ei musta oo enää mihinkään. Kunnon marttyyri!

Maanantain jälkeen on hommat alkaneet pikkuhiljaa selvitä. Ekaluokkalaisen puhelin on löytynyt, autot on korjattu, flunssat alkaa antaa periksi ja ensi viikon kalenteri näyttää jo hitusen selkeämmältä. Ajattelin noita kokopäivätöitäkin nyt jatkaa vielä hetken :D Vielä pitäis reklamoida toi parkkisakko, jonka sain omasta parkkiruudusta, kun olin laina-autolla matkassa. Tänään lähdetään firman kesäjuhliin. Tai siis syysjuhlathan nää nyt jo on. Should be fun ja luulis, että tulee just sopiva katkos tähän ravaamiseen. On tavannu olla aika kivoja happeninkeja noi meidän kekkerit.

Miten teidän syksy on alkanut? Pitääkö kiirettä?
Sannis

torstai 1. syyskuuta 2016

Retkisuunnitelmia

Suunnitellaan reissua talveksi. Ensin sitä on niin tärinässä lähdöstä. Sen jälkeen tulee ajatukset. Mitä jos en kestä sitä lentoa? Mitä jos joku saa mahataudin ja loma menee pilalle? Mitä jos joku tulee kipeäksi ennen matkaa eikä päästäkään lähtemään? Onko järkevää tuhlata niin älytön määrä rahaa? Riittääkö yhdeksän päivää kohteessa, kun matkaa niin kauas? Mitä jos halvaannun ihan totaalisesti jetlagista? Mitä jos tulee huono olo.. lennolla, autossa, muuten vaan matkalla? 

Uusille lukijoille siis tiedoksi, että kirjoittaja on pahoinvoinnin maailmanmestari. Ja lentopelkoinen. Ja erityisherkkä yliajattelija. Kyllä, kaikin puolin helppo tapaus siis ;D :D Uusille lukijoille myös tiedoksi, että kirjoittaja kärjistää usein asioita ja esittää itsensä usein vähän avuttomammassa valossa, kuin oikeasti onkaan :D Matkustustaustaa on jonkin verran, mutta vain Euroopassa. On reissattu Ruotsissa, Saksassa, Hollannissa, Itävallassa, Puolassa, Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa useampia kertoja, mutta ei koskaan kaukanakaukana. Meni välissä useampi vuosi, että ei astuttu koneeseen ollenkaan. Vuoden sisällä on taas harjoiteltu sitä hommaa useampaan otteeseen.


Nyt pitäis lähteä isomman veden taakse. Ja jopa jouluksi. Kyllä, The ultimate joulumuijja meinaa lähteä jouluksi pois kotoa. Huuuuuh, todella jännittävää! Vähän mietitytti mitä koululainen sanoo jos ollaan joulu pois. Se yllätti taas ja sanoi vain: "Mutta äiti, eihän se haittaa. Sähän sanoit, että kyllä se joulupukki varmaan löytää sinne Floridaankin." En malta odottaa!

Torstai, toivoa täynnä!
Sannis