lauantai 17. syyskuuta 2016

Anttilan alet


Käytiin minin kanssa eilen Anttilan loppuunmyynnissä. Ei oo aiemmin käyty, koska en välitä ruuhkista. Tunnen myös itseni hyvin ja tiedän, että alennukset saa mut kuvittelemaan, että tarvin kaikenlaista. No, ruuhkia ei ollut, mutta tarpeita ilmeni. Totesin kyllä saman, kuin moni muukin. Aloitushinnat olikin yhtäkkiä aika kovia, joten 40% pudotuksella ei ihan puoli-ilmaista saanut. Annukalle olisin matkalaukkua halunnut, mutta alennuksien jälkeenkin olis pienelle lentolaukulle jäänyt hintaa viitisenkymmentä euroa ja se oli mun mielestä liikaa. Jäi matkalaukut kauppaan. Sen sijaan typy sai talvikengät ja mini kumpparit. Oli muuten vielä aika iso kasa Crocsin kumppareita, sinisiä ja pinkkejä kahdella kympillä jos joku tarvii. Mini yllätti ja valitsi pinkit, vaikka olin ihan varma ettei oo puhettakaan etteikö siniset lähtis kotiin. Ite sain kuvan maljakon, koska siis just maljakoita ja kippoja ja kappojahan me tarvitaan ihan yli kovaa ;D

Rentoa lauantaita!
Sannis

2 kommenttia:

  1. Kiitoksia kivasta elämänmakuisesti blogista! Entisessä oli hyviä reseptiä Baking for dummies kuten mustikkapiirakka ja mustikkamuffinssit. Voisiko ne saada tähänkin blogiin, jotta pääsisi niitä taas leipomaan.

    -Marja-Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista <3 Joku muukin jo reseptejä kyseli ja alan pikkuhiljaa tuomaan niitä tänne uuteen blogiin. Oikeasta sivupalkista löytyy "MutsiLeipoo" - linkki ja sieltä löytyy jo nuo mustikkareseptit.

      Poista

Kiitos, kun kommentoit <3