tiistai 19. syyskuuta 2017

First world


Oi hitsi, miten tää syksy onkin aina semmosta aikaa, että rahaa menee ihan simona. Kesällähän sitä menee aina kaikkiin kivoihin juttuihin; ulkona syömiseen, reissuihin ja hömpöttämiseen. Syksyllä taas täytyy rahat aina laittaa auton huoltoihin, rikkinäisiin pesukoneisiin ja lasten ulkovaatteisiin. No joo, tänä syksynä löytyi tytöille vielä kaapista sopivat vaatteet eikä tarvinnut lähteä kaupoille, mutta hitsin pesukone otti ja hajosi yhtäkkiä eilen. Onhan se toki jo kymmenen vuotta vanha ja kerran siihen on mister A jo hiiletkin vaihtanut, mutta silti. Ärsyttävää. Just hain Punton pyörien suuntauksesta ja just pitäis tilata sepelikuorma etupihalle, johon on jo kankaatkin levitetty. Just meinasin saada sydärin, kun näin sähkölaskun kolmen kuukauden altaan lämmityksen jäljiltä ja just tietenkin haluaisin (eli iiiiiihan pakosti tarvisin) uuden kameran. 

No mutta. Juonpas tuon kupillisen kaffia, laitan kamerahaaveet hyllylle ja alan präiskimään duunia. Tietää ainaskin, mihin sen seuraavan tilinsä laittaa :)

Mites muilla? Onko teilläkin syksyllä aina kaikki koneet hajalla ja huoltoa vailla?
Sannis

maanantai 18. syyskuuta 2017

Instamaanantai


Vitsit mä nautin tästä syksystä! Vaikka flunssan jälkeiset olot on todellakin hyytyneet niin silti.. Ihania värejä ja ihana fiilis. Viikonloppunakin karattiin molempina päivinä metsään, koska siellä vaan on niin mahtavaa. Vielä löytyi ihan syötävän makuisia mustikoita ja mister A:lle haettiin puolukoita. Saatiin siivottua pihaa ja ulkovarastoa ja se kyllä lämmittää mun mieltä aina yhtä paljon. Vähän jäi vielä vaiheeseen, mutta eikö tässä oo tätä aikaa vielä. Jos ei tänä syksynä niin ens syksynä sitte :D

Nyt oon hoitanut pari ryhmäliikunta-aiheista kriisiä ja sitten oliskin aika lähteä työpaikalle tsiigailemaan, minkälaisia kriisejä on seuraavaksi luvassa. Meillä on kyllä jäätävän kova tiimi ja kriisit hoituu yleensä aika kätevästi. Ehkä tämä väsykin hellittää, kun pääsee mestoille. Toivottavasti.

Kivaa viikkoa! Menkää metsään!
Sannis

lauantai 16. syyskuuta 2017

Ylläri


Sain keväällä (vai alkukesästä?) kukan. Tais olla mutsilta. Se kukki hetken ja sen jälkeen kukat kuihtui pois. Siirsin ruukun ulos ja tarkoitus oli istuttaa kukkaparka johonkin meidän pihaan. Tottakai unohdin autuaasti koko homman, koska oon ehkä maailman surkein hortonomi ja ruukku on majaillut tarjoiluvaunussa, jossa on kaikenlaisia mister A:n juurrutusprojekteja.

Nyt syksyn tullen aloin hiukoa tarjoiluvaunua takaisin sisäkäyttöön ja toki pihaakin pitäis vähän siistiä ja tadaa... mitäs löysinkään?! Sehän kukkii yhtäkkiä. Onko tämä hortensia? Onko se nyt sitten syyshortensia jos kukkii nyt? Toki, kukkihan se silloin, kun sen sain. Aika ihana joka tapauksessa. Voinko mä nyt enää tätä mihinkään istuttaa vai jätänkö purkkiin ja toivon, että elää talven yli? Auttakee!

Kivaa lauantaita!
Hortonomi-Sannis

perjantai 15. syyskuuta 2017

FriYAY


Ihan ei oo semmonen varsinainen friYAY-bilefiilis :D Vähän on hyytynyt ja ryytynyt muikkeli täällä, mutta yöuni loppui jo viiden paikkeilla, joten kai sitä on levännyt tarpeeksi sit kuiteskin. Tänään mulla on lyhyt työpäivä ja huomenna jatkan vielä sillä välin, kun tokaluokkalaisella on lauantaikoulua. Huomenna aion myös pitää jumpan ja kyllä, I'm excited! Eilen oli niin siistiä olla töissä muutaman soffapäivän jälkeen. Mulla on kyllä ihan hirviän kivat työkamut.

Muistikortilla on vielä joitain kuvia, mutta sen jälkeen saa sii nyt mitä tänne postailisin. Myin nimittäin kamerani. Minä ja Sony ei koskaan päästy yhteisymmärrykseen ja päätin, että se saa lähteä jollekin, joka sitä arvostaa. Kyllä mä olen Canon-muikkeleita. Näyttää vaan siltä, että Canon-muikkeleilla pitäis olla aika syvät taskut. Huhhuh! No, onhan noita tilipäiviä edessä. Viedään nyt vaan ensin Punto pyörien suuntaukseen ja maksetaan sähkölasku, joka muuten koko kesän altaan lämmittämisen jälkeen oli aika .... hmm.... sanotaanko, mielenkiintoinen. Epäilen, ettei tarvi volyymiripsiä huollattaa enää ens kuussa. Itken verta. Ne on niin ihanat!!

Mutta siis. Että perjantai ja niin kaikkee. Have a good one!
Sannis

torstai 14. syyskuuta 2017

Kranssi


Aika paljon on tullut tässä koneella istuttua tämän viikon aikana ja löysinkin Nyt heti - blogista kivan idean taiteilla pihlajanmarjoista kransseja. Näitähän vois tehdä vaikka minkälaisia, lisätä havuja, käpyjä ja ties mitä. Meidän kranssin teki mini melkein kokonaan. Iskän kanssa ne haki pihlajanmarjat ja sillä välin, kun tokaluokkalainen keitti dinneriksi pastat, pujotteli neljävee pihlajanmarjat. Aika ihania kakaroita <3 Mutsin tarvi vain solmia rautalanka ja lisätä pari lehteä. Niin, ja kaataa vesi pois pastakattilasta :)

Luulen, että voitais tehdä yksi kranssi sisällekin. Vai keräisköhän se pikkukärpäsiä?! Niitä on niin ärsyttävästi aina muutenkin tähän aikaan vuodesta. Kokeilemallahan se selviää. No, ensin mennään töihin, kouluun ja päiväkotiin. Katotaan niiden jälkeen, riittääkö vielä virtaa.

Sannis


keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Parempi


Huhhuh, olo alkaa vähän helpottaa. Aina vaan nokka vuotaa ja ääni on ihan painuksissa, mutta yleisolotila on jo vähän parempi. Thank god! Nyt oon tosi toiveikas, että pääsen torstaina taas normipuuhiin kiinni. Vielä ei oo kyllä duunikuntoa, mutta laskeskelen tässä, että jos tätä menoa helpottaa niin luulis, että huomenna olis, kunhan ottaa vaan iisisti. Ihanaa olis jos ei tarvis koko viikkoa kärvistellä, vaan selviäis puolessa viikossa.

Ihan täyslepoa oon ottanut nyt pari päivää. Niinku sillain fyysisesti. Oon pötkötellyt vaan soffalla ja vakuutellut itselleni, että kyllä tää tässä menee. Yyyh. Ei meinaa kyllä mennä. Ei vieläkään oo venyminen ja vanuminen mun juttu. Eilen tein jo vähän duunihommia koneella, kun alkoi olla kaikki blogit luettu ja Facebook kollattu. Koitin myös etsiä vähän ideoita Halloween-juhliin ja jouluunkin, mutta ei tässä olotilassa kyllä paljoa ideat laukkaa tai inspiraatiota synny. Muutaman joululahjatoiveen tytöille kirjasin ylös ja sen jälkeen päätin siirtää homman semmoselle päivälle, kun ei oo pää ihan puuroa.

Lukijat tietää, että kirjoittaja on ehkä maailman huonoin sairastaja. Jotain on kuitenkin muuttunut. Oonko muistanut teille hetkeen hehkuttaa, kuinka paljon paremmin voin nykyään, niinku sillain yleensäkin elämässä? Muutos on tapahtunut viimeisen puolentoista vuoden aikana ja huomaan sen nytkin tässä flunssaoloissani. Mua harmittaa olla kipeänä ja ärsyttää, kun joutuu olla pois jumpasta. Kovin heppoisin perustein en kotiin jää ja nyt ottaakin päähän, kun tietää, että muut kuormittuu vähän enemmän, kun minä makaan sohvalla.

Se mikä on kuitenkin nyt erilaista, on syyllisyyden tunteet. Ne oli ennen kaiken alleen pyyhkiviä ja sairaaksi tulo oli maailmanloppu, jolloin syyttelin itseäni jatkuvasti ja kaikesta. Ihan varmasti pidensinkin tauteja pitämällä itseäni hirveässä henkisessä ja fyysisessä prässissä, antamatta kropan ja mielen levätä. Nyt, vaikka tilanne harmittaa, en kuitenkaan täällä kaiken aikaa ruoski itseäni siitä, että oon huono, surkea, mitätön ja laiska. Nyt en yritä liian huonossa kunnossa raahautua jumppasaliin vain sen takia, että kuvittelen olevani muuten maailman huonoin ihminen. Nyt ymmärrän, että tärkeintä on hoitaa flunssa pois lepäämällä.

Hitto.. olkaa nyt tarkkoina, kuinka itsellenne "puhutte" ja miten itseänne kohtelette. Ei se ihan puuta heinää oo, että vois vaikka joka aamu sanoa peilin edessä jonkun kehun tai voimalauseen. Minä kerroin itselleni monta vuotta vähän niinkuin vahingossa joka ikinen päivä, että oon turha, laiska, liian huono, ruma ja kaikella lailla riittämätön. Ja kyllä, se meni ihan hitsin tiukasti jakeluun. Se sai myös epäilemään kaikkien muiden sanomisia, tekemisiä ja tarkoitusperiä. Se teki elämästä ihan hemmetin hankalaa.

Mukavaa keskiviikkoa! Ollaan vähän ystävällisempiä itsellemme, eikö?
Sannis

maanantai 11. syyskuuta 2017

Flunssa


Voi yök, mikä päivä! Karsea flunssa iski yhtäkkiä ihan puskista sunnuntaina ja tänään oon ollut pois pelistä. Koko päivän oon maannut samassa sohvan nurkassa ja olo on karsea. Mä inhoan tällaista venymistä ja vanumista. Semmonen semiflunssa vielä menee, jossa jaksaa laittaa pyykkiä koneeseen ja tyhjätä tiskikonetta, mutta tämmönen, joka kaataa totaalisesti makuuasentoon ei oo mun juttu. Oon nyt jo ihan valmis koko rätätautiin. Nokka ja silmät vuotaa ihan koko ajan ja pää on niinku Haminan kaupunki. Yök! En sitä paitsi edes halua ajatella meidän just alkanutta syysaikataulua töissä ja mun uusia kivoja jumppia, jotka nyt missaan. Prkl!

No, ainakaan tämän hetkisen olon perusteella ei tunnu huomiselle tulevan helpotusta, mutta saa sii nyt. Pari tuttua varoitteli, että vähintään viikko menee. Toivottavasti ei. Joka tapauksessa, näen lisää valituspostauksia lähitulevaisuudessa :)

Ootteko säästyneet vielä syysflunssilta?
Sannis

perjantai 8. syyskuuta 2017

Fiilis


Vitsi, mikä sade täällä! Jotenkin toivon, että vois sataa vaikka huomisenkin päivän, niin sais hyvällä omatunnolla olla sisätiloissa. On menty semmosta haipakkaa tässä nämä viime päivät, että koti on jäätävässä kunnossa. Puhtaat pyykit ei pian mahdu enää kodinhoitohuoneeseen ja joka paikka on täynnä ihmeellisiä tavarakasoja. Ehdin tossa joku aika sitten jo vähän enimpiä kesäkamppeita siivoilla sivummalle, mutta vielä sais käydä ainakin yhden korin läpi, jossa on ties mitä sandaalia ja crocsia. Onneksi mister A heitti eilen illalla pikarundin imuroiden, niin pystyy edes jotenkin olla :)

Eilen keittelin mehua ihan ite ekaa kertaa. Toki mummulla oli mehumaija ja pullot. Ja ohjeet :D Kerättiin faijan luota mustaviinimarjoja ihan hujauksessa seitsemisen litraa ja sain niistä pari litraa pakkaseen smoothievärkkiä. Oli niin mehukkaita marjoja, että mehuakin tuli yli kolme litraa. Ihanaa! Ei tarvi ihan heti lähteä kaupan mehuhyllylle. Meillä menee mehua oikeastaan vain silloin, kun tulee vieraita. Riittää siis aika pitkälle nuo omatekemät.

Duunissa on ollut hyvä boogie tällä viikolla. Ryhmiksen syysaikataulu alkoi ja se tuo aina vähän piristystä, kun hommat pikkusen muuttuu. Tänään on lyhyt päivä. Yleisiä hommia ja perjantai-Body päälle. Sitä ennen pitäis saada kasivee kasiksi hammaslääkäriin. Aivan itteäki jännittää, ollaanko siellä minuuttia vaille vai minuuttia yli :D

Hyvä fiilis. Vähän väsyttää, mutta ihan jees! Uskaltaako sanoa ääneen, että migreenikään ei vaivaa. Ihanaa, että on syksy <3 Kivaa perjantaita!

Terkkuja!
Sannis

tiistai 5. syyskuuta 2017

Migreenipää


Mutsi täytti vuosia ja väänsin täytskärin. Kakut ei oo ollenkaan mun vahvinta alaa ja varsinkin koristelut on aina vähän niin ja näin, kun ei oo oikein tullut harjoiteltua. Tällä kertaa onnistui kuitenkin omasta mielestä aika kivasti. Jos olisin ollu oikein asialla, olisin vielä pyyhkinyt nuo sotkut lautasen reunoilta pois, mutta se olis ehkä ollut jo liikaa vaadittu. Oltiin lähdössä kakun kanssa mutsin luo ja ajattelin, että ihan turhaa siistiä, kun kuljetuksessa kuitenkin tulee damagea. Seliseli.. :D

Monta kertaa oon nyt kirjoittanut tähän kaikenlaista viime viikosta ja eilisestä päivästä. Hektistä on ollut. Ja kivaa. Oon kuitenkin pyyhkinyt kaikki tekstit, kun jotensakaan ei nyt asiat jäsenny tässä migreenipäässä mitenkään järkevästi. Oireet tulee ja menee taas kaiken aikaa. Välillä on useampi tunti ihan fine ja sitten alkaa taas kiristää. Särky on suht lievää, mutta semmosta kalvavaa ja helvetin kuluttavaa. Muista oireista puhumattakaan. Yöunetkin on olleet aikamoista silppua viime aikoina. Mietin tässä pitäiskö käydä laitattamassa semmonen Daith-lävistys, josta on monella ollut apua migreeniin. Tuntuu vaan jotenkin ahtaalta tuo paikka korvassa, mihin se laitetaan. Onkohan se vaikea pitää puhtaana? Onko kenelläkään kokemusta? Tai suosituksia Vaasan lävistyspajoista?

Siis, tästä ei pitänyt tulla mikään migge-postaus, mutta tuli ny kuiteski. No, pitääkin kuulemma kirjoittaa siitä, mistä tietää. Ehe ehe :D :D

Hyvää tiistaita! Mulla on ihan hyvä boogie i alla fall. Duunit kutsuu!

Terkkuja,
Sannis

lauantai 2. syyskuuta 2017

Virallisesti



Syyskuun toka ja virallisesti syksy. Ihanaa! Tyhjäsin kameran muistikortin ja nämä kesäkuukausien viimeiset kortille roikkumaan jääneet kuvat pääsi oikeisiin kansioihin. Meidän kuukausiin ennen vuoden vaihdetta kuuluu ainaskin viikonloppureissu Rokualle, mun synttärit, Halloween-juhlat, Aamun synttärit ja ihana joulun odotus ja valmistelu. Toivotaan myös tunnelmallisia iltoja, kuulaita syysilmoja, aamuisin höyryävää hengitystä auringossa ja taitoa rentoutua kiireen keskellä.

Eilen mun upea äitini täytti vuosia. Tänään aiotaan käydä kaffittelemassa tokaluokkalaisen taidekerhon jälkeen. Aamu on kerännyt mustikoita kakkua varten. Mutsi alkaa tässä nyt suuriin puuhiin siis :)

Mukavaa viikonloppua!
Sannis

perjantai 1. syyskuuta 2017

Yhteenveto


Elokuussa alkoi marjapuuhat. Alkukuusta poimittiin mustikoita mökillä ja sen jälkeen siirryttiin vadelmiin tässä kotihoodeilla. Öjbergetillä ollaan viihdytty vahvasti ja mäkitreenit on kulkeneet välillä huonommin ja useimmiten paremmin. Joka viikko on kuitenkin menty ja tehty.

Kuun alussa vietettiin yli kiva kuoharin ja mansikan makuinen ilta ystävien kanssa ja tytötkin sai valvoa ihan liian myöhään. Raippaluodon retki tehtii koko perheen kanssa ja Helsingissäkin kävin kääntymässä koulutuspuuhissa. Oon suunnitellut jumppia ihan hullun lailla alkavaa syksyaikataulua varten.

Koulu alkoi. Päiväkoti alkoi. Käytiin mister A:n kanssa Vaasa Festivaleilla. Kokeilin LPG-hoitoa. Juhlittiin serkun tytön synttäreitä. Edustettiin duunin puolesta Vaasan taiteiden yössä. Kahviteltiin kavereiden kanssa. Vähennettiin pullaa edelleen. Liikuttiin tosi paljon ulkona.

Paljon taas kaikenlaista. Tyttöjen uhmat ja muut säädöt vähän rasittaa ja migreeni muistuttelee olemassaolostaan. Onneksi kuitenkin melko särytön sellainen. Muut oireet enemmän kiusaa. Onneksi ei ihan jatkuvasti kuitenkaan. Loppujen lopuksi aivan kiva kuukausi ja vahvasti alkaa syksy olla läsnä. Syyskuun alusta jouluun aika menee yleensä hujauksessa. Mietittiinkin mister A:n kanssa just toissapäivänä, minkälaisia jouluvaloja laitettais tänä vuonna ulos :D

Tunnelmallista syyskuuta!
Sannis

P.S. Lisää kollaaseja Pieni Lintu - blogissa.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vimpat vatut



Semmosta tulin vain kertomaan, että löysin kuiteskin eilen aikaa ja tein kuiteskin sen treenin. Ei mitään raskasta settiä, vaan peruskestävyysharjoituksen ja se toimi. Ei rasittanut liikaa väsynyttä mutsia, vaan antoi energiaa. Lauloin muuten ääneen korvanapit korvissa :D 

Ja siis, tiedän, että oon nyt vauhkonnut aivan rasitukseen asti noista vadelmista, mutta en kestä miten luksusta on, että joka päivä on jääkaapissa tuoreita marjoja. Niin siistiä! Viikonlopun vadelmanhakureissulla oli hämähäkkejä läsnä aika vahvasti. Niitä ei oo aiemmin juurikaan ollut. Onks tää nyt joku juttu.. että sateen jälkeen niitä on? Tai että tähän aikaan elokuuta niitä on? Mua ällötti.. ei meinannut uskaltaa napata marjasta kiinni, kun joka toisessa roikkui joku ihme lukki. Oliskohan meidän vattureissut nyt tehty. 15 litraa ainaskin saatiin. How cool. Odotellaan omenoita seuraavaksi. Mini kyseli jo eilen omppuhillon perään. Itsehän odotan kieli pitkällä omena-kaurapaistosta.

Tänään aluepalaveri ja neljältä himaan niinku normaalit ihmiset!
Have a nice day!

Sannis

tiistai 29. elokuuta 2017

Tiistai


Yhtäkkiä tuli elokuun viimeinen tiistai ja yhtäkkiä iski jäätävä väsy. Kaikenkaikkiaan arki on alkanut ihan mukavasti, mutta muutamassa jutussa olis toivomisen varaa. Molemmat tytöt on puoliksi flunssaisia. Ei kunnolla, mutta sen verran, että mutsia mietityttää, josko on järkevää päiväkotiin lähettää. Koululainen on onneksi jo parempi eikä koulussa tarvi niin paljoa olla ulkonakaan. Päivätkin on lyhyempiä, kuin päiväkotilaisen, joka ei sekään kovin pahassa kunnossa oo. Väsynyt kuiteskin ja nokka vuotaa.

Neljäveen uhmaaminen mutsia nyt hyydyttää ja tokaluokkalaisellakin on ollut vähän käynnistymisvaikeuksia. Kouluun meno ja siellä olo ei tuota ongelmia, mutta vapaa-ajan puuhat ne vanhempien hermoja kiristää. Harmittavan usein  probleemiin liittyy puhelin. Kuinka sitä käytetään ja kohdellaan, kenelle sillä soitellaan ja miten siellä viesteissä ja puheluissa käyttäydytään. Totuuden ja sadun ero tuntuu kans välillä olevan hyvin paljon häilyvämpi, kuin mitä tokaluokkalaiselta odottaisin.

Tänään oli heti aamusta miljoona työasiaa, lastenhoidollisia haasteita ja mielessä nuo kasiveen jutut. Vasenta ohimoakin jomotteli siihen malliin, että puolen päivän aikaan oli pakko ottaa välikuolema töistä. Aivan kyynerpäitä myöden laitoin kädet ristiin ja kiitin, että se oli just tänään mahdollista. Ajoin kotiin ja otin puolen tunnin tirsat tässä sohvan nurkassa. Nyt tuntuu jo paljon paremmalta. Silloin, kun minä nukun keskellä päivää, silloin on tosi kyseessä. Oon tässä ressaillut, kun en tiedä mihin väliin laittaisin treenit tänään. Just nyt päätin, että tänään unohdetaankin ne kokonaan ja jos illasta vielä töiden jälkeen aikaa jää, istutaan sohvan nurkassa villasukat jalassa.

Nyt juon kupin kahvia ja kokeilen sen jälkeen uudelleen sitä duunihommaa :)

Miten teidän muiden arki on alkanut?
Sannis

maanantai 28. elokuuta 2017

Öjberget


Oon nyt tosta Öjbergetistä vauhkonnut koko kesän. Ollaan niiiiiin ny käyty mäkitreenamassa hei :D Viime viikolla meillä mäkitreenikamun kanssa meni aikataulut solmuun ja päätettiin lähteä perheen kesken tsiigailemaan mitä muuta tuolta löytyy, kun se hitsin mäki...joka muuten näyttää tossa kuvassa vain pieneltä nyppylältä. Sitä tarpoessa tulee vähän toisenlainen fiilis.

Lähdettiin kiertämään luontopolkua ja vitsi, olin ihan liekeissä siitä, kuinka ihana se oli. Metsä näytti ihan erilaiselta, miltä meidän metsät yleensä näyttää. Tuli ihan lappi mieleen. Tokaluokkalainen on liekeissä aina kaikista tehtävähommista ja sitä kiinnostaa historia ja luonto. Se spottaili innoissaan luontopolun rasteja ja ihmetteli silmät suurina isoja kiviä.. kuinka jää on niitä voinut kuljettaa. Mini oli eniten innoissaan sinisistä tolpista, joilla polku oli merkitty. Se keräsi marjoja ja hihkui aina, kun näki merkkitolpan.

Minillä on alkanut ensimmäinen uhma. Molemmat meidän tytöistä on hypänneet kaksiveeuhman (ja mitä niitä nyt onkaan) yli, mutta neljävee on tullut aika raivoisana. Loppumatkasta alkoi minillä jo olla nälkä ja urputus alkoi olla sillä tasolla, että viime metreillä mullakin räjähti hermot. Oon kuunnellut sitä uhmailua nyt monta päivää putkeen ja paloi vaan käpy ihan totaalisesti. Jotenkin vaikea tottua taas siihen, että tähän asti niin lunki typy onkin yhtä kiukkua puolet ajasta. Sama oli silloin aikanaan Annukan kanssa. Ei auta, kun ny tottua vaan ja koittaa kestää. Jälkeenpäin vaan repeilin, kun mietin jos joku kuuli sen mun pienen avautumishetken siellä metsässä :D

Menkää ihmiset Öjbergetille. Siellä on yli siistiä!

Sannis


lauantai 26. elokuuta 2017

Vuosi



Life 2.0 sai alkunsa vuosi sitten. Mietin, että vastako siitä vuosi on? Uuden blogin avaaminen oli oikea ratkaisu. Selailin vanhaa blogia ja oon onnellinen, että se on olemassa ja onnellinen, että se on suljettu. After the stormin aika oli silloin ja Life 2.0:n aika on nyt.

Kuvat on vuoden takaa. Kyllä se näytti syksy olevan jo elokussa myös vuonna 2016. Rakastan syksyä. Viileitä ilmoja ja värikästä luontoa. Villasukkia ja pimeitä iltoja. Tänä syksynä käynnistyy Life 2.0:n toinen vuosi. Kirjoittajan seitsemäs blogivuosi.

Tänään oli hämärä päivä. Menetin hermoni ihan kunnolla ja toisaalta taas koin ihania juttuja. Hommaan liittyy neljäveeuhma, retki perheen kanssa ja ystävät. Tämä päivä paketoi siis Life 2.0:n syvimmän olemuksen ihan täydellisesti :)

After the stormin mukana jäi monta, monta lukijaa. Kiitos, että sinä löysit tänne <3
Sannis 

perjantai 25. elokuuta 2017

LPG

Yhteistyössä Klinikka Jonas Kesti

Tosi henkilökohtaisen tilityksen jälkeen on aina vähän vaikeaa palata kirjoittelemaan. Kun edellisellä kerralla on vuodattanut sydänverensä, tuntuu semihämärältä alkaa postailla jotain vadelmahillokuvia. No, ei ookaan sitte vadelmahilloa...vaikka tokihan oon tietysti tänäänkin puskajussina ollut ja hilloa keitellyt. Kuvat jäi ny kuitenki ottamatta.

Tiistaina kävin Jonas Kestin luona. Jonas tekee myös täyteainehoitoja, mutta ihan ekaksi oli ny LPG:tä tarkoitus kokeilla pakottaviin jalkoihin :D Ootteko koskaan käyneet LPG:ssä? Jenkeissä tuo laite on hyväksytty lääketieteelliseksi hoitolaitteeksi jo vuonna 2000, mutta Vaasassa hoitoja on tarjolla vain muutamassa paikassa. Kesti majailee keskustassa Hovioikeudenpuistikolla.

Oon tiennyt, että urheilijat käyttää LPG:tä palautumiseen. En tiennyt, että sillä voi hoitaa arpia ja palovammoja.. vaalentaa ja jopa poistaa niitä. Niitä varten laite on alunperin kehitetty. Systeemin taika piilee alipaineessa, joka vilkastuttaa verenkiertoa ja lymfakiertoa, nopeuttaa aineenvaihduntaa ja poistaa turvotusta. Hoitoa voi tehdä melkein mille kropan alueelle tahansa ja vaihtoehtoja oli lukematon määrä. Nykyään LPG:tä käytetään paljon kauneudenhoidossa, esim. selluliitin poistoon. Mun mielestä hoito oli bueno. Tuntui tarpeeksi, mutta ei sattunut. Myös hoidon tekijä oli bueno. Mä en ihan heti oo innoissani lähdössä vieraiden miesten luo hierottamaan koipiani, mutta Jonaksen kanssa tuli rento fiilis ja oli kiva höpötellä.

Ja nyt sitte silmät ja korvat auki -> LPG hoidossa ei oo pakko olla iho paljaana. Tokihan hoito tehdään mieluiten paljaalle iholle, mutta jos oot yhtä angstinen, kuin minä ja housujen riisuminen on dealbreaker niin tämä on sun juttu. Olis voinut olla jopa omat trikoot jalassa, mutta minä venyin suuriin suorituksiin ja lainasin talon kledjuja. Vedin semmoset kinkkuverkkosukkikset jalkaan ja vieressä olevan hoikentavan peilin ansiosta, en edes ollut ihan heti sahaamassa ranteitani auki. Score!

Aion mennä uudelleen. Mee sinäkin. Klinikka Jonas Kesti Facebook klik ja nettisivut klik.

Sannis

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Miten meni?


"Eiliset jumpat tuntee tänään. Siisti tunne, kun treeni menee vihdoin taas perille! Vuosien ajan jatkunut levon puute, olemattomat palautusajat, liian kova fyysinen sekä henkinen stressi, jatkuva oman kuntotason yläpuolella treenaaminen ja kausittain liian vähäinen ravinnon saanti johti siihen, että kroppa meni ihan sekaisin. I-H-A-N sekaisin.

Kymmenen vuoden tauon jälkeen aloin tehdä taas peruskuntoharjoituksia, kevyitä settejä jotka puuttui raskaiden rinnalta kalenterista kokonaan (What the hell?) ja pitää iisimpiä treeniviikkoja tiukkojen joukossa. Muutos ei näy vielä missään enkä tiedä tuleeko näkymäänkään.. paitsi ehkä tossa muikeassa ilmeessa :D Se kuitenkin tuntuu ja se jos mikä on tärkeintä. Sanoi sitte kuka tahansa ihan mitä tahansa."

Päivitin eilen Instagramiin tuon ylläolevan tekstin ja ajattelin, että kirjoittelen asiasta myös blogiin. Oon miettinyt viime aikoina paljon elämää viimeisen kymmenen vuoden aikana. Oon miettinyt sitä, kuinka sokeaksi ihminen voi tulla omille puuhilleen. Oon myös miettinyt sitä, kuinka paljon ihminen pystyy heittää aikaa hukkaan tekemällä jotain, mikä vain pahentaa asioita. Ei tokikaan kannattaisi jäädä vellomaan menneisyyden virheissä. Niinhän se pääpiirteittäin menee, mutta joskus on ihan hyvä miettiä, että miten meni noin niinku omasta mielestä ja tarkistella niitä omia mokia sillä silmällä, että tulevaisuudessa onnistuisi paremmin. Mulle se aika tuli tämän asian suhteen vihdoin ja viimein.

Annukka syntyi kahdeksan ja puoli vuotta stten. Olin tiputtanut ennen raskautta painoa pitkästi yli kaksikymmentä kiloa. Raskausaikana pahoinvointi esti lähes kaiken liikkumisen ja paino alkoi kertyä takaisin. Babyn syntymän jälkeen ei kovin paljoa puhuttu siitä, kuinka raskauden jälkeen kannattaa aloittaa liikunta. Vaikkei siitä ole reilua kahdeksaa vuotta enempää, ei silloin tiedetty läheskään kaikkea mitä nyt ja tuntui ihan perussetiltä, että kolme kuukautta sektion jälkeen kävin vauva kainalossa kolmipäiväisen BodyStep-koulutuksen, jumppasin täysillä ja juoksin aivan tukehtumiseen saakka. Ravinto oli tietysti vähällä, että vauvakilot lähtee.

Uusi raskaus tuli nopeasti perään. Annukka oli vauva ja yöunet rikkonaisia. Tein töitä ja treenasin koko ajan raskauden loppuun saakka. Tommi kuoli ja matto vietiin jalkojen alta. Synnäriltä hyppäsin suoraan jumppasaliin. Tunsin oloni hyödyttömäksi ja turhaksi ja tuntui siltä, että treenejä pitää vain pystyä jatkaa. Palo jumppastagelle oli niin suuri, että en nähnyt syytä miksi en palaisi, kun kerran vauvaakaan ei ollut hoidettavana. Ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun löysin itseni tunnilta, jossa venyttelyjen aikana katselin ympärilleni ja mietin, mikä tunti mulla on menossa ja mikä viikonpäivä mahtaa olla. Ohjaukset oli pakko unohtaa muutamaksi viikoksi. Pakotin itseni kuitenkin omiin treeneihin. Vakuutin itselleni, että ne tekee mulle hyvää. En käynyt sunnuntaikävelyillä enkä käynyt kevyillä pyörälenkeillä. Tein treenit aina niin kovaa, kuin jaksoin. Jos en jaksanut piiskasin ja syyttelin itseäni. Valvoin kaikki yöt. Henkisesti voin ihan järkyttävän huonosti. Suru siitä, että Tommi vietiin meiltä oli niin suuri. Inhosin ja vihasin maailmaa. Ja kaikista eniten itseäni.

Kolmas raskaus tuli puolentoista vuoden kuluttua. Yöunet huononivat taas entisestään raskauden myötä ja minä itkin aina treeneihin ajaessani, mutta menin koska olinhan liian lihava ja liian huono. Raskaus tuli päätökseen, mutta vielä kolmannenkaan vauvan syntymän jälkeen en tunnistanut rajojani ollenkaan. Olin taas jumppasalissa liian nopeasti synnytyksen jälkeen. Rakastan mun työtäni ja kaipasin ohjauksia. En kuitenkaan taaskaan ymmärtänyt aloittaa iisisti. Ei vieläkään kevyempiä harjoituksia vaan täysillä ja taas ruokamäärät minimiin. Vertasin itseäni kymmenen vuotta nuorempiin, lapsettomiin kollegoihin ja tunsin, että kelpaan ehkä jos palaan treeneihin heti enkä laiskottele himassa. Muutaman kuukauden jälkeen seisoin jumppasalissa levytanko ja isot painot suorilla käsillä pään yläpuolella ja tajusin, että mulla ei ole mitään kontrollia keskivartalooni. Ymmärsin viheltää pelin poikki hetkeksi.

Pari kuukautta keräilin itseäni ja koitin hoitaa päätä ja kroppaa kuntoon. Palasin töihin ja samaan vanhaan kierteeseen. Jumpat hoidetaan täysillä ja vapaa-ajalla treenit tehdään täysillä tai ei ollenkaan. Aina, kun ajattelin, että teen rauhallisen treenin, aloin kuitenkin syyttää itseäni löysäilystä ja lopputulos ei ollut rauhallista treeniä nähnytkään. Aamua vaivasi atooppinen iho koko ajan ja päivät oli hullun raskaita. Yöt oli katkonaisia ja unen laatu oli surkea. Mua vaivasi paljon väsymyksen lisäksi pahoinvointi, oudot turvotukset ja harppaukset painossa. Hommat alkoi mennä alamäkeen. Kehityksen sijaan tuli takapakkia. Treenipainoja sai pudottaa koko ajan ja aloin pelätä sitä, kuinka jaksan jumpat. En lähtenyt juhliin, koska pelkäsin, etten jaksa tehdä töitä ja treenejä seuraavalla viikolla. Tiukensin koko ajan ruokavaliota, koska paino ei enää muuten pudonnutkaan, vaikka kuinka jumppasin. Kun tiukempi ruokavalio ei tuonut tulosta, heitin överiksi ja söin roskaa, joka pienissäkin määrissä tarttui heti kiinni, koska kroppa oli jo niin paniikkitilassa ilman ravintoa. Tätä kehää jatkui jonkin aikaa.

Reilu puolitoista vuotta sitten tuli herätys. Jalkoja pakotti öisin niin ettei pystynyt enää nukkua. Kroppa oli niin väsynyt, että ajatus kävelylle lähtemisestä tuntui ylivoimaiselta. Vapaapäivinä toisinaan pakotin itseni rättiväsyneenä kroppa tukossa treenaamaan ja toisinaan en liikkunut ollenkaan ja silloin syytin itseäni koko ajan laiskottelusta. Kaikki peruskuntoharjoitukset ja palauttavat treenit puuttui kalenterista edelleen ja tein aina vaan jo ties kuinka monetta vuotta liikaa raskaita harjoituksia liian lyhyillä palautusajoilla. Koska mun vaan piti pystyä kaikkeen. Koska raskaat harjoitukset sai mun olon hetkellisesti hyväksi. Mutta sitten en enää pystynytkään. En ollut kuitenkaan enää parikymppinen. Olin reilu kolmikymppinen äiti, jolla oli takana kolme raskautta lyhyessä ajassa, synnytykset, sektio, iso trauma, uniongelmia ja kaksi lasta hoidettavana.

Yhtäkkiä aika oli valmis muutokselle. Sille, että huono omatunto ei soimannut ihan koko aikaa. Aloin tehdä tilaa ajatukselle, että saattaisi olla sallittua tehdä kevyempiä harjoituksia. Että se minkä tiesin todeksi ja opetin muille, pätisi myös mun kohdallani. Jätin ensin pois treenit, jotka tuntui jumittavan kroppaa entisestään ja yritin aikatauluttaa pidempiä palautusaikoja. Pitkään harjoittelin sitä. Etsin tasapainoa levon ja treenin välillä ja samalla yritin opetella syömään enemmän oikeaa ruokaa. Säännöllisesti syön aina ja perusruoka on puhdasta ja laadukasta. Määriä piti kuitenkin lisätä ja se vaatii harjoitusta ja totuttelua. Yritin opetella lomailemaan niin, että pysyn aktiivisena, mutta kroppa pääsee myös lepäämään.

Joitakin aikoja sitten otin vihdoin mukaan peruskuntoharjoitukset. Sykemittari käteen ja fillaroimaan tai kävelemään. Tarkistukset kaiken aikaa, että syke pysyy riittävän matalalla. Kun peruskuntotreenit oli sillä mallilla, että lähteminen tuntui luonnolliselta, otin mukaan mäkitreenit. Raskasta as hell, mutta erilaista, kuin mihin mun kroppa on tottunut. Mäkitreenit on olleet mun kalenterissani nyt kahdeksan viikkoa. Välissä oli yksi kevyt viikko, jolloin ei menty. Tein ajatustyötä pitkään ja vaati paljon, että pystyin jäämään hyvällä omatunnolla kotiin. Että pystyin ymmärtää sen, että kevyelle viikolle riittää kolme jumppaa ja pari kävelylenkkiä. Että kotiin jääminen on järkevää ja tarpeellista palautumisen ja jaksamisen kannalta, ei luovuttamista tai repsahtamista.

Tänään mä olen siinä tilanteessa, että ulos lähteminen ja kävelylle meno tuntuu pakolliselta. Ei pakkomielteeltä vaan hyvältä tavalta. Kaipaan kevyttä liikettä ja raitista ilmaa ja se tuntuu kropassa hyvältä. Enää en oo niin väsynyt, että tyttöjen nukkumaanmenon jälkeen on pakko istua sohvalla ja pelätä seuraavaa päivää. Vihdoin mun pääkin ymmärtää, että on tarpeellista liikkua rauhallisesti välillä. Muutosta ei huomaa ainakaan vielä vaa'alla. Näiden vuosien jälkeen vaatii varmaan vuoden jos toisenkin, että bodi saadaan balanssiin ja vaaka heilahtaa yhtään mihinkään, mutta se tuntuu kropassa ja korvien välissä. Aerobinen kunto on parantunut. Vihdoin kehityssuunta on taas ylöspäin eikä kohti pohjaa.

Niin, että mitä mä nyt tällä romaanilla tahdon sanoa? Että suutarin lapsella ei tosiaankaan oo aina niitä kenkiä. Että vaikka kuinka tietäis, kuinka asiat pitää tehdä, joskus oma pää tekee tepposet ja asettaa itselle ihan erilaisia vaatimuksia, kuin muille. Että älkää ihmeessä unohtako, että treenejä on tehtävä erilaisilla intensiteeteillä. Älkää unohtako palautusaikoja ja kevyitä viikkoja sieltä treenikalentereista. Vaikka oma pää sanois mitä, muistakaa kuinka Sannikselle kävi, kun se unohti, että kaiken pohja on peruskuntoharjoitukset ja riittävä palautuminen.

Sannis

P.S. Kun luin tämän tekstin läpi, tuli fiilis, että onko mun elämäni ollut monta vuotta noin kamalaa. Eihän se tietenkään suuressa kuvassa oo. Ihania hetkiä ja onnen aiheita on ollut niin paljon, etten edes osaa laskea. Tämän asian suhteen on kuitenkin ollut hyvinkin takkuista ja toivon, että nyt pikkuhiljaa alkaa olla homma paremmalla mallilla.  Oon luottavaisin mielin, että oon just saanut lisää työvuosia niin rakkaiden ja tärkeiden jumppien parissa ja yleensäkin jatkoaikaa koko elämään. 

tiistai 22. elokuuta 2017

Kotoilua


Viikonloppuna tehtiin hillojen lisäksi sämpylöitä ja jopa pipareita. Hamstrasin joulun jälkeen edullisia piparitaikinoita ja niitä oli vielä muutama jäljellä. Lauantaina, kun tytöt kotiutui yökylästä, päätin yksinvaltiaan ominaisuudessa, että meille ei tule ketään eikä meistä kukaan mene mihinkään. Mister A kannatti. Oli semmonen fiilis, että ekan koulu- ja päiväkotiviikon jälkeen pitää ottaa vähän aikaa iisisti kotona omalla porukalla.

Ihanaa, kun tulee syksy! Kesä on siistiä, kun silloin mennään ja tehdään ja touhutaan. Ja sitten kun siihen alkaa jo väsyä, onkin syksy ovella ja sitä nauttii niin siitä, että voi olla välillä vaan himassa ja pötkötellä. Niin se menee. Eri vuodenaikoihin kuuluu aina ne omat juttunsa. En tiedä jaksaisinko asua paikassa, jossa olis aina kesä. En ainakaan jaksaisi asua paikassa, jossa olis aina talvi. Vuodenajat sopii mulle. Kysykää uudelleen sitten, kun on räntää ja loskaa ja kuraa :D Vähän kamerakin innostui tästä syksystä ja tuli pois piilostaan.

Kesän aikana kotiin on ilmaantunut kaikenlaista romukasaa ja tavararöykkiötä sinne ja tänne. Tuntuu, että joka nurkka on täynnä tavaraa. Huuh! En malta odottaa, että pääsen tyhjäämään kamppeet oikeille paikoilleen. Varmaan on siinä kohdassa pakko ostaa joku uusi sohvatyyny. Syksyllä se tuntuu aina olevan hyvinkin pakollista :D Eipä täällä mitään ookaan tapahtunut sisustuksen saralla moneen kuukauteen. Kynttilätkin saa kaivaa jo esiin. Viikonloppuna paloi ensimmäiset. Syksy <3

Sannis

maanantai 21. elokuuta 2017

Vadelmahullut


"Mun äiti on vadelmahullu!" sanoi tokaluokkalainen eilen. Vähän hulluksi kyllä tultiin mister A:n kanssa, kun tänä vuonna vadelmia on ollut niin vitsin paljon. Ollaan poimittu nyt noin yhdeksän litraa ja samat puskat on tyhjätty jo kolmeen kertaan. Vieläkin niihin jäi raakoja niin, että tällä viikolla sais mennä taas. Siistiä! Yleensä vadelmat on jotenkin niin pieniä ja surkeita, etten jaksa niiden keräämisestä innostua. Vai oonkohan ollut vain väärissä paikoissa?! Kolme litraa heitin semmoisenaan pakkaseen ja kuudesta oon tehnyt hilloa. Mun lapset on hillohulluja, niin eipähän tarvi nyt ihan heti lähteä kaupoille.

Ei jakseta niin kauaa olla kerrallaan, joten ollaan heiluttu marjapuskissa nyt jo ties kuinka monta kertaa ja keräilty vähän kerrallaan. Perjantaina seikkailtiin marjapuuhissa koko porukka ja tytöt jaksoi kyllä hienosti. Mini syö ite marjoja ja molemmat tytöt kilpailee, kumpi löytää isoimman ja hienoimman vadelman. "Äiti, nyt löytyi kyllä sun paras onni! Nyt on täydellinen vadelma!" Perjantain festaripuuhien jälkeen lauantai-aamupäivällä lähdettiin mister A:n kanssa kaksistaan, kun tytöt oli vielä kummitädin luona. Oli kiva fiilis siinä kaksistaan haahuilla pitkin hoodeja. Vähän sateli välillä, mutta eipä sekään haitannut. Illemmalla, kun olin vääntänyt vadelmahillot ja leivottiin sämpylöitä, päivittelin Facebookiin, että en ny yhtään muista, tapasko aikanaan Rantarockin jälkeen olla samat puuhat vai miten se menikään :D

Tytöt on olleet pari viikkoa jo aivan yli kovaa toistensa kimpussa. Jäätävä takkuaminen kaiken aikaa. Oon koittanut keksiä niille tekemistä välillä vähän erikseen ja eilen päivällä Öjberget-treenien jälkeen nappasin minin mun mukaan kävelylle. Pikkumuija väänsi scootilla menemään marjaämpäri potkulaudan sarvessa, teki temppuja ja varoitteli mutsia nokkosista ja vattumadoista.. Välillä se rymisteli puskissa ja huuteli: "Näitä mun marjoja ei kyllä sitten syö kukaan muu!"

Illalla oli tokaluokkalaisen vuoro ja meillä oli oikeesti yli kiva puolitoistatuntinen vadelmapuskissa. Enimmäkseen minä keräilin marjoja ja typy toimi kipon pitäjänä ja seuraneitinä. Se on kunnon höpöttäjä :D Hellu mietti siinä, kuinka fiksua on kerätä marjoja, kun saa terveellistä ja ilmaista ruokaa. Mutta, mitäs jos se ei oliskaan ilmaista? Että mitäs jos yhtäkkiä luonnossa kasvaisikin semmosia kippoja, joihin jätetään raha ja vieressä on kyltti: "Vadelmat 10 euroa kiitos!" Nii-in. Mitä jos?

Kivaa tätä viikkoa!
Sannis

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Vestareilla

Oltiin mister A:n kanssa perjantaina Vaasa Festivaleilla. Nähtiin Jenny Berggren Ace of Basesta, DJ Sash ja Scooter. Järjestelyt toimi ihan yli hyvin. Oli sisävessat eikä tarvinnut jonotella. Yhden aikaan jo lähdettiin fillaroimaan kotiin eikä lauantaina ollut mitään kummempia oloja. Instagram-seuraajat tietääkin, että siinä kotoa lähtiessä saattoi olla vähän sekaannusta, jäikö suoristusrauta päälle vai ei. Naapuri sai kivat ilta-ajelut, kun lähti hakemaan meidän avainta, että voi käydä tarkistamassa tilanteen. Mua saaaaattoi ehkä vähän nolottaa. Ja ei muuten ollut päällä. :D

Viime vuoden keväällä kirjoitin vanhaan blogiin baariin lähdöstä ennen ja nyt. Vuodenaika on eri ja tällä kertaa oltiin mister A:n kanssa yhdessä, joten tytöt oli yökylässä kummitädin luona. Muuten menee aika hyvin edelleen just noin mun mielestä ->

20v
Et tiedä baariin lähdöstä vasta, kuin samana päivänä.
35v
Jahkailet monta päivää: "Mennääksmeny, eikaimenymennä, vaimitä, mennääks?" Syöt torstaina pullan ja perjantaina muutaman karkin vain siksi, että viimeksi sokerilakon jälkeen tuli niin jäätävän huono olo (pääsiäinen, suklaamunat..you know).. Näin ei oo sit lauantaina niin suuri shokki kropalle juoda muutamaa siideriä sokerittomien päivien jälkeen. Clever! ;D

20v
Lähtiessä meikkaat rauhassa ja hörhötät kavereiden kanssa. Laitat päälle jotain mahdollisimman avonaista. Vastaat pariin tekstiviestiin.
35v
Kesken meikkaamisen niistät yhden nenän, pyyhit yhden pyllyn, varmistat että yhdellä on oikeanlainen varustus pihalle lähtiessä, heität tiskit koneeseen, siivoat lelut olkkarin lattialta ja käärit pyykit kaappiin. Laitat päälle jotain mahdollisimman peittävää. Otat kolmetoista selfietä. Viimeisenä ennen lähtöä, istut takki päällä olkkarissa ja pelaat Fortunaa kolmeveen kanssa.

20v
Etkot on jonkun himassa. Keskitytään juomapuoleen.
35v
Ulos ei voi lähteä ilman, että ensin syödään. Tottakai siis ekana dinnerille.

20v
Koko maailma on auki ja niin ownaat sen koko homman. Kellonajoilla ei ole väliä. Tunnet 90% porukasta.
35v
Repeilet niille 20-vuotiaille maailmanomistajille ja toteat joka tunti vähintään kerran: "I'm too old for this shit!" Katot kelloa tunnin välein ja koitat miettiä, moneenko asti voit valvoa. Tunnet kolme ihmistä.

20v
Baarin jälkeen käyt Mäkkärissä, otat voimiesi tunnossa isoimman listalta löytyvän aterian ja aamulla löydät hampurilaisen laukusta, koska et taaskaan jaksanut syödä sitä.
35v
Et malta käydä syömässä missään, koska kello on jo 3.30. Sitä paitsi eskarilainen tarvii just ostettujen housujen lisäksi myös kengät ja takin ja oot jo tuhlannut ihan liikaa rahaa itseesi, koska dinnerit ja siiderit.

20v
Heität kotimatkalla taksikuskille niiiiin hauskaa läppää ja oot niiiiiin hauska.
35v
Teet taksikuskille selväksi, että sinähän et sitten käy baarissa, kuin kerran vuodessa ettei se vain ajattelisi, että oot huono äiti. Pohditte, onkohan kadut jo lakaistu, koska kolmevuotias on oppinut ajamaan pyörällä.

20v
Kun tuut kotiin, kaadut suoraan sänkyyn.
35v
Kun tuut kotiin, lämmität jääkaapista spagettia ja jauhelihakastiketta ja mietit, että olisko tähän nyt jotain tomaattiakin pitänyt pilkkoa. Tarkistat kaksi kertaa, että ovet on lukossa ja että lapset hengittää.

20v
Seuraavana aamuna nukut niin pitkään, kuin haluat. Syöt pitsaa. Katot telkkaria. Kaveri lähettää viestin: "Muistaks koska mä lähdin himaan?". Lähdet illalla baariin uudelleen.
35v
Seuraavana aamuna heräät seiskalta, kun lapset herää. Tönit miehen hereille ja kuuntelet koko ajan toisella korvalla, mitä tapahtuu. Nouset ylös yhdeksän jälkeen etkä osaa päättää olisko huono omatunto vai oliko sallittua nukkua niin myöhään. Teet lounaaksi juuresmuusia ja kanaa, viet lapsen synttäreille, käyt kävelyllä muun perheen kanssa ja siivoat. Kaveri lähettää viestin: "Täällä lapset herätti seiskalta. Mites siellä? Puurot on syöty ja ny pihalle!". Lähdet heti ensi vuonna baariin uudelleen.

**********

Yli kivaa näissä happeningeissa on se, että aina joku blogilukija tulee juttelemaan. Mä tykkään, että tullaan sanomaan eikä vain kyräillä kauempaa. Ja parasta on se, että kiitellään aitoudesta ja siitä, että tuon esille lapsiperheen ja äidin elämän just sellaisena, kuin se on. Iloineen ja suruineen. Näistä pienistä juttutuokioista tulee aina hyvä fiilis. Tulee tuntu, että oon onnistunut koskettamaan jonkun elämää pienen hitusen ja ehkä tuomaan siihen murusen iloa tai vähän vertaistukea.

Jussi oli siis se naapuri, joka lähti ajelulle :D Ja mister A ei ollut tappelussa, vaan otti töissä osumaa tohon naamaansa :D Vähän mä jouduin väistellä noita kaikenmaailman stroboja ettei migreeni heräis uudelleen, mutta muuten vedettiin aika hyvin mun mielestä :D

Rentoa sunnuntaita!
Sannis