perjantai 26. toukokuuta 2017

Aika

Nyt on aika. Enää se aika ja tarve tulee harvoin. Tarve kertoa, kirjoittaa, puhua muille. Nykyään useimmiten riittää, että minä ja mister A muistetaan. Kuitenkin vieläkin välillä tulee hetkiä, kun muistot tuntuu liian raskaalta yhden tai kahden ihmisen kantaa.

Nämä on mun kirjoituksiani ja ajatuksia lapsen menettämisestä. Siitä kuinka ihminen revittiin kappaleiksi henkisesti ja fyysisesti. Siitä miten synnytin lapsen tietäen, että en koskaan saa nähdä silmien väriä, kuulla ääntä tai tuntea kosketusta. Jos aihe ei kiinnosta tai se ärsyttää, kannattaa hypätä yli ja odottaa seuraavaa postausta.

Pian seitsemän vuotta. Niin lyhyt aika. Ja toisaalta taas, tuntuu, että näihin seitsemään vuoteen on mahtunut yksi ihmiselämä. Eilen, kun olin suihkussa, välähti yhtäkkiä jostain alitajunnasta mieleen Tommin syntymäpäivä. Välähdyksiä tuli nopeasti lisää. Minä autossa matkalla sairaalaan, kun Apulanta soi. Minä istumassa sängyn reunalla kuollut vauva mahassa. Mister A sulkemassa sälekaihtimia, kun halusin olla pimeässä. Kätilö istumassa lattialla sängyn vierellä. Minä sairaalahuoneen vessassa, kun supistukset löi niin kovaa ettei päässyt nousemaan. Minä oksentamassa inhottavaan oksennuspussiin. Tommi peittoon käärittynä, hengettömänä pöydällä. Mister A sanattomana sängyn vierellä. Istukka ja napanuora verisenä metallisessa kulhossa.

En pystynyt suojella vauvaani. En, vaikka olisi pitänyt. 40 viikkoa odotusaikaa oli täynnä ja vielä viisi päivää sen jälkeenkin Tommi kasvoi ja voi hyvin. Kuudentena päivänä Tommi kuoli. 56 senttiä ja melkein tasan neljä kiloa täydellistä, valmista ihmistä kuollut erikoiseen napanuorakomplikaatioon. Turhaa. Niin helvetin turhaa, että sanoja ei sinä päivänä löytynyt. Kaikki voima meni synnytykseen. Elävä vauva haluaa syntyä ja auttaa itsensä maailmaan. Tommi ei enää halunnut. Myöhemmin tuli huuto. Ja Raivo. Ja viha. Ja itseinho. Ja se tyhjyyden ja turhuuden tunne.

Epäusko valtaa vieläkin joskus. Miten meille voi käydä näin? Miten kenellekään voi käydä näin? Tyhjä syli tuntui järkyttävältä. Ranteet tulehtui ja selkä kipeytyi. Kädet koukistui väkisin siihen asentoon, missä vauvaa pidetään. Koko elämä muuttui selviytymiseksi ja yhdeksi pitkäksi, mustaksi elävien kuolleiden yöksi. Hiusten harjaaminen oli vaikeaa, liikkuminen oli vaikeaa, asioiden hoitaminen oli vaikeaa ja sängystä nouseminen oli vaikeaa. Uskon, että ulospäin näytti siltä, että selviän aika ookoo. Oikeasti oli vaikeuksia erottaa koska yö päättyy ja päivä alkaa. Valvoin kaiken aikaa ja öisin kävelin ympyrää.

Miten paljon toivonkaan, että tämä olis jäänyt meiltä kokematta. Että olisin autuaan tietämätön siitä, miltä tuntuu lähteä synnytysosastolta ilman vauvaa. Etten olisi koskaan nähnyt, kun mister A kantaa oman lapsensa arkun hautaan. Etten olisi kuullut, kun isosisko kertoo pikkusiskolle veljestä, joka ei koskaan saanutkaan tulla kotiin. Aika kuitenkin parantaa. Hiljalleen se paransi fyysiset haavat ja arpeutti henkiset. Suru jäi. Välillä se nappaa otteeseensa ja väläyttelee ne muistot, mitä on jäljellä. Olis mukava sanoa, että muistan kaiken kristallinkirkkaasti, mutta valehtelisin. Pikkuhiljaa asiat haalistuu ja muuttaa muotoaan. Toisaalta se on varmasti hyvä. En usko, että pystyisin jatkaa jos muisto tuosta elokuun ensimmäisestä ja Tommista pysyisi liian terävänä.

Ikävä. Se on yhtä kova aina.

Sannis


torstai 25. toukokuuta 2017

#mydays


Vitsi, että on ollut siisti viikko! Toki, nythän on vasta torstaiaamu, joten mitä vain ehtii tapahtua, mutta siis tähän mennessä ainaskin. NIIIIIN mahtavaa, että kaikki on nyt just terveitä. Eilen oli minin päiväkodissa joku oksentanut ja yöllä typy heräsi monta kertaa yskimään. Olin ihan varma, että nuan vain lentää kohta palkki ja kyselin sata kertaa josko on huono olo, mutta  luojan kiitos ei.

Alkuviikko on ollut suurimmaksi osaksi työtä ja voi terve, mitkä fiilarit oon saanut jumpista irti! Tuntien jälkeen oon ollut ihan hypessä. Koko kevään oon koittanut vääntää jossain semimigreeneissä eikä hommasta oo meinannut tulla yhtään mitään. Migreenikroppa ei I-H-A-N oo vastaanottavainen tolle liikunnalle (tähän se hymiö, jolla on kädet kasvojen edessä). Nyt vihdoin hommat tuntuu rullaavan taas. Oon toki ihan törkeän turvonnut ja iho on kalmankalpea, mutta hei, otetaan vähän päivetystä koipiin ja jos migreeni pysyttelee poissa, eiköhän toi mussuttaminenkin jää vähän vähemmälle. Maanantaina jouduin tempasta migreenilääkkeen, mutta se onneksi auttoi kerrasta ilman suurempia huutoja. Ihanaa on se, että hiukset alkaa olla edes jotenkin ihmismäiset, kun niskasiilin kasvatus on vihdoin niin pitkällä, että sen melkein saa jo pinneillä kuriin. Melkein. :D

Oon siis alkuviikosta ehtinyt syödä ihanaa lounasta Strampenilla, käydä minin päiväkodin kevätjuhlassa, jumpata ihan liekeissä, survoa smoothieita, tuijottaa Netflixiä, istua terassilla auringonpaisteessa ja juoda aamukahvia ihan rauhassa. Eilen kun tulin kotiin, odotti mua ihana neilikkakimppu pöydällä ja tekeillä olevat suklaapikkuleivät. Äitienpäivän uusinta kuulemma, koska olin kipeä alkuperäisenä <3

Tämä  siis ON hyvä viikko! Tänään ekaluokkalaisen voikkanäytös ja illalla omat Kurvit Kuntoon-treenit. Jei!

Kivaa torstaita!
Sannis

P.S. Juustosarvien resepti on Kinuskikissalta täältä.

maanantai 22. toukokuuta 2017

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kaskinen


Sairastelun jälkeen lähdetään aina roadtripille. Mun pää tarvii tuuletusta monen päivän himassa olon jälkeen ja meillä kaikki tykkää autoreissuista. Saa vain istua, ei tarvi jaksaa juuri mitään ja perillä pääsee yleensä valmiiseen pöytään :)

Ekaluokkalainen alkoi kysellä, olisko jo aika lähteä.. ja mun mielestä oli. Kaskisissa ei olla vielä koskaan käyty ja se oli sopivan lähellä. Vain vähän reilu tunnin päässä Vaasasta. Tytöt pääsi lossilla ihan ekaa kertaa elämässä ja mini oli hyvinkin otettu rannikkovartioston (vaikenennoinytonkaan?) veneistä. Ihan sopiva pikkureissu yhdelle illalle.


Se olis sitten sunnuntai! Ohjelmassa olis ainaskin siivousta. Mitäs teillä muilla?
Sannis

P.S. Jumpassa oli eilen huippukivaa. Selvisin, vaikka oli ihan törkeen raskasta. Jeee!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kahvia ja jumppaa


Kahvi maistuu taas kahvilta. Tai oikeastaan, kahvi maistuu taas ja piste. Ihanaa! Mä olen hereillä aamuseitsemältä eikä tunnu siltä, että pitäis nukkua vähintään vuosi. Ihanaa! Tänään ekaluokkalainen menee kouluun ja mä menen hetkeksi töihin. Body 60 klo 11 reikäleipä! Tulkaa jumpalle! Oon niin innoissani. Ja jännittää ihan simona! :)

Hyvää lauantaita! Älkää sairastuko!
Sannis

perjantai 19. toukokuuta 2017

Elossa


Voi herranjumala, mä olen ollut sairas. Vielä ei pysty tuottaa tekstiä kovin paljoa, mutta ajattelin ilmoittaa, että hengissä ollaan. Jos sattuu, että joku on miettinyt. Moneen päivään en oo pystynyt koneella olemaan, mutta eilen iltapäivällä tuli käänne parempaan päin. Pakotin itseni ulos, koska olin varma, että raitis ilma auttaa enkä kestänyt enää näitä samoja seiniä ja tunkkaista ilmaa. Selkä, pakarat ja reidet on niin kipeät pelkästä makaamisesta, että asentoa ei enää löydy ja koko ajan vihloo hemmetin kipeästi.

Mister A ajoi ekaluokkalaisen voikkaan ja meidät muut rantaan veneitä katsomaan. Sade tuntui ihanalta ja raitis ilma tuntui ihanalta. Neljäveen innostus veneistä tuntui ihanalta. Ja kyllä, sillä ON pipona Ironman-roolipuvun päähine :D Kävelin huterasti tuon laiturin päästä päähän. Pysähdyin vetämään henkeä useamman kerran, mutta kävelin. Elämä kai voittaa taas kuiteskin!

Kyllästyin tuijottamaan (tai oikeastaan oon enimmäkseen vain kuunnellut) telkkaria ja oon nyt googlettanut elämän ihmeellisiä asioita. Esim. -> "Gilmore Girls a year in the life", "Melissa McCarthy", Lauren Graham Plastic surgery", "Norovirus ilman oksentelua", "Vatsakipu noroviruksen jälkeen", "Migreeni ja pahoinvointi", "Twin Peaks", "Twin Peaks meanings", "Sitruunapulla", "Voisarvet", "Okanagan Valley", "Ninja-asu".

Niin, että täällä ollaan edelleen!
Sannis

maanantai 15. toukokuuta 2017

Äideille


Mun keittiössä kukkii nyt pionit ja ruusut. Eilen sain aamiaisen sänkyyn, ihania piirustuksia, lasten tekemiä lahjoja ja kakkuja kaksin kappalein. Sain myös odottamattoman yllätyksen yhdeltä blogin ihanalta lukijalta, joka lämmitti päästä varpaisiin saakka <3 Meidän elämä on ollut vähän niinkuin pausella näiden sairastelujen vuoksi. Hetken näytti jo hyvältä, mutta eilen painettiin tauko päälle uudelleen ja jouduttiin sitten kuitenkin laittamaan aamiaiset ja kakut odottamaan.

Tuntuu aika epätodelliselta nämä viime viikot. Jotenkin ajattelin, että oon ollut töistäkin pois jo yli paljon. Tarkemmin kun ajattelin, tajusin, että oon tainnut pitää yhden sairaslomapäivän ja se oli se minin sairaalapäivä. Jumppien kanssa on toki täytynyt kikkailla jonkin verran. Eilen Aamun tauti iski muhun. Sata kertaa lievempänä, mutta kuiteskin niin, että oli pysyteltävä makuuasennossa koko ajan. Nyt pystyy jo istua. Harmittaa, että meni kaikki ihanat äitienpäiväjutut sivu suun. Luulen, että otetaan uusintakierros, kun tästä joskus toivutaan.

Facebook ja Insta on nyt pullollaan ihania lasten askerteluja ja kauniita sanoja äideistä. Ihanaa nähdä, kuinka tärkeitä äidit on ja kuinka paljon me oikeasti arvostetaan, vaikkei muisteta kovin usein sanoa. Äidit on tosiaankin lahjansa ja onnittelunsa ansainneet.

Hyvää äitienpäivää! Ei kai sen väliä, vaikka päivän myöhässä?! :D
Sannis


lauantai 13. toukokuuta 2017

Vapaapäivä


Vain yksi herätys viime yönä. Kukaan ei oksentanut. Tänään on vapaapäivä. Huhhuh! Selvittiin vain tästäkin viikosta! Joka ilta, kun meen nukkumaan, oon varma, että yöllä se alkaa mullakin. Mutta ei oo alkanut. Voiko Noro tulla vain yhdelle, mutta ei muille? Toki, ehtiihän se vielä, mutta jotenkin ajattelis, että olis kai se jo tullut. Olishan? Toki...eihän me edes tiedetä oliko se Noro, mutta kyllä ne sairaalassa meinas, että joku virus.

Ihan omassa kuplassa ollaan elelty koko viikko ja samassa kuplassa taitaa mennä vielä viikonloppu. En tiedä uskalletaanko mutseja moikkaamaan vielä huomenna. Tätä tautia ei kyllä huvita tartuttaa kehenkään. Toki nyt on mennyt se vaadittava kaksi vuorokautta viimeisen ökän jälkeen, mutta silti. Olin ministä niin hemmetin huolissani, että koko viikko on mennyt jotenkin ihan ohi ja nyt ei oikein tiedä, mitä sitä tekis. Sairaalareissut ei todellakaan oo mun juttuja (Onko kenenkään?) ja sen jälkeen, kun minin kanssa sinne jouduttiin kiireellä lähtemään, oon ollut jotenkin vähän hanskat kateissa.

Mitä te meinaatte tehdä?
Sannis

torstai 11. toukokuuta 2017

Life


Elämä on.

...ihania, raikkaita viherkasveja.
...mustikan, vaniljan ja lakritsan makuisia raakakakkuja.
...aurinkoisia päiviä lumisateen ja harmaan välissä.
...sairaalareissuja ja kyyneleitä.
...matkasuunnitelmia ja haaveita.
...aamiaisia ja välipaloja.

Se on niin suurta huolta ja vielä suurempaa helpotusta. Se on usein niin hemmetin raskasta, mutta joskus höyhenen kevyttä. Se on kultareunoja harmaissa pilvissä ja vaikeuksien kääntämistä voitoiksi. Se on lapsia, joilla on leijonan voimat ja vanhempia, jotka pystyy mihin vain jos on pakko. Se on kaikkea ja ei mitään. Se on mitä tahansa siltä väliltä.

Torstai 11.5 vuonna 2017.
Sannis

tiistai 9. toukokuuta 2017

Neljävuotiaan näpsyt

Annoin tossa joku aika sitten kameran neljävuotiaalle ja yllätyin mitä sain ->


Aika kivat näpsyt tuli vai mitä? Sisko siinä hääri kuvausassarina :)

Eilen kävi niin, että tuli melkein sairaalareissu minille, kun verensokeri oli laskenut tosi alas. Alle kakkosella kuulemma lähdetään lasarettiin, mutta koska minillä oli just ja just kaksi, selvittiin vielä mehulla ja suolakekseillä. Huh! Illalla vaikutti jo vähän paremmalta, mutta yö valvottiin taas oksentaessa. Kai se on nyt ekan kerran sitten se kuuluisa Noro. Sitä meillä ei oo koskaan ollutkaan. Huhhuijjakkaa!

Itellä tuntuu, että flunssa on vihdoinkin tänään vähän parempi. Toinen valvottu yö kyllä tuntuu ja eilinen työpäiväkin tuntui hitsin raskaalta. Saa sii ny, mitä tuleman pitää seuraaville päiville. Huomiseksi olis ollut kutsu uuden ravintolan avajaisiin. Olis ollut harvinaista herkkua, koska oltiin menossa mister A:n kanssa yhdessä, kahdestaan. Olisin päässyt myös kampaajalle ennen avajaisia. Just ilmoitettiin hoitotädille, ettei tarvi tulla meille norojahtiin ja just ilmoitin Villa Sandvikeniin, että joutuvat juhlia ilman meitä. 

Nyt just mini voi paremmin. Ihanaa!
Sannis

maanantai 8. toukokuuta 2017

Valivalivali


Viikko edellisestä postauksesta. Miten onkin jotenkin vaikea palata, kun jää päiviä väliin? Ei oo ollut paljoa postattavaa. Ei kuvia kamerassa eikä mustetta kynässä. Nämäkin kuvat on aikamoista mössöä. Mun kevät jatkuu aina vaan yhtä outona. Tulehtuneen käden jälkeen tuli migreeni ja migreenin jälkeen tuli flunssa. Sen jälkeen tuli migreeni ja flunssa yhtäaikaa.

Pari viikkoa sitten mini oksensi kerran. Viime yönä se oksensi sata kertaa. Nukuttiin, tai siis valvottiin olkkarissa ja koitettiin selvitä aamuun. Nyt vaikuttaa onneksi siltä, että viulut on vaienneet. Mun vastustuskyky on jossain migreenin ja flunssan välimaastossa, joten ihan varmasti seuraavaksi on mun vuoro. Yritän olla reipas ja pysyä positiivisena, mutta huomaan, että oon jo alannut vääntää vitsiä siitä, kuinka mun aika on ohi ja jumpat jumpattu.

Eihän se niin oo, ei tietenkään. Enkä mä oikeesti oo edes joutunut jättämään väliin montaa juttua töissä tai vapaa-ajalla tänä(kään) vuonna, mutta alkaa tuntua aika epätoivoiselta, kun päiviä jolloin sattui johonkin alkaa olla putkeen useita kymmeniä. Koitan keskittää ajatukset siihen, että ekaluokkalaisella ei taida olla sairaspäiviä koko ekana vuonna, kuin yksi ja mister A vetää suurinpiirtein samoilla linjoilla. Mulla ja minillä on nyt vaan jotenkin surkeampi kausi. Niitähän tulee. Ja sitten tulee taas parempia.

Eikö?!
Sannis

tiistai 2. toukokuuta 2017

iVappu



Murruin Applen ikeen alla ja siirryin vihdoin i-kaudelle. Uudessa puhelimessa on jopa 128 gigaa muistia ja kaiken maailman systeemit, joten nyt pitäis riittää jopa meikäläisen vaativaan käyttöön. Pyöritän samaan aikaan sataa sovellusta, käsittelen kuvia, lataan videoita, kuuntelen musiikkia ja nettisivuja on auki vähintään viisi kerrallaan. Se, mitä Applessa ilmeisesti ei ole, on kameran Kaunista-toiminto (kuten kuvasta näkyy) ja se taitaakin olla ainut, mitä jään Honorista kaipaamaan. :D Oon toki kuullut Honorista paljon hyviäkin arvosteluja, mutta mulle sattui varsinainen maanantaimalli, jossa oli ihmeellisiä vikoja. Harmittaakin aivan yli paljon, että jouduin näin nopeasti taas puhelinkaupoille. Se on yksi mun inhokkipuuhistani ja rahanmenoa on muutenkin ollut viime aikoina liikaa. Toki on ihan hirveän mukavaa, että käytössä on toimiva puhelin. Oon Samsung-nainen all the way, mutta iPhoneen päädyin nyt kuitenkin.

Vappu on mennyt siis uutta luuria koodaillessa. Kamera lepäsi suurimman osan ajasta, koska sen omistaja oli väsynyt. Jaksettiin kuitenkin puuhailla kaikenlaista pientä ja tavata ystäviä. Lauantaina treenasin aamupäivästä, siivosin ja huilailin. Sunnuntaina käytiin seiskaveesynttäreillä ja viihdyttiin kamujen luona herkkupöydän ääressä pitkään. Ehdittiin järkätä siinä ohimennen lapsille pienet limbokisat ja naruhyppelysessiot :D Illalla alkoi flunssa tehdä tuloaan; kurkku kipeytyi ja alkoi olla tukkoinen olo. Maanantaina väänsin meillä vappubrunssin ja illemmalla aivan vahingossa tehtiin ekaa kertaa moneen vuoteen pieni kierros vapputorilla. Kotimatkalla haettiin vähän uutta vihreää kotiin. Ihanan raikasta ja keväistä! Tytötkin sai huoneisiinsa omat pienet kasvit.

Mukavaa tätä viikkoa! Aurinko paistaa!
Sannis

maanantai 1. toukokuuta 2017

Yhteenveto


Huhtikuu on paketissa. Sopii mulle. Kuukausi meni vähän siinä sivussa, migreenihuuuruissa ja piti valokuvista palauttaa mieleen, mitä on tehty. Normihommia suurimmaksi osin; Töitä, koulua ja päiväkotia. Kuukauden kohokohta oli rento ja rakkaiden ihmisten täyttämä pääsiäinen.

Pyöräiltiin ja tehtiin kävelylenkkejä. Käytiin Uudessakaarlepyyssä ja Mansikkasaaressa. Paistettiin vohveleita ja juotiin viimeiset glögit. Trulliteltiin ja herkuteltiin suklaalla. Jumpattiin talvikauden viimeiset jumpat ja juoksin joka välissä mummun luona.

Kiireinen ja raskas kuukausi. Monta yllätyksentäyteistä aamua, kun maa olikin valkoisena lumesta, vaikka olin miettinyt haravointia. Kuukauden viimeinen päivä alkoi ystävien luona ja päättyi hyvin rauhallisesti omalla kotisohvalla alkavan flunssan kanssa. Positiivinen mieli kaikesta huolimatta.

Ihanaa, että on jo toukokuu!
Sannis

P.S. Lisää huhtikuun kollaaseja löydät täältä.

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Ystäväkirja

Aikuisten ystäväkirja kiersi blogeissa joku aika sitten ja kopsasin kysymykset ylös Satulinnasta ->

Nimeni on... 
Sanna-Maija

Jotkut kutsuvat minua...
Sannaksi tai Santuksi. 99 prosentille jengistä oon Sannis.

Olen syntynyt...
Vaasassa lokakuun 30. päivänä.

Pienenä olin ihan varma, että minusta tulee...
kioskintäti tai kampaaja.

Kolme parasta piirrettä minussa...
Huomaavaisuus, kyky asettua toisen asemaan ja nauravaisuus.

Kaupunki... 
No vaikkapas Kokkola, Naantali, Amsterdam, Maastricht, Wien, Rooma ja Varsova.


Biisi...
Volbeat - Cape of our hero, Maybellene i Hofteholder
Lauri Tähkä ja Elonkerjuu - Kirvessaari, Nuaren likan elämä
Juha Tapio - Kaksi puuta
Sunrise Avenue - Hollywood Hills
John Parr - St. Elmo's fire
Anna Abreu - Music everywhere
Robin - Kesärenkaat
Faithless - God is a DJ
JVG - Tarkenee
TCT - Rannalle
Red Hot Chili Peppers - The zephyr song
Alicia Keys - Girl on fire
Queen - Bohemian Rhapsody
Kenny Loggins - Danger zone
..ja noin pari sataa muuta maailman parasta biisiä :)

Juoma...
Vesi, Pepsi max.

Sarja...
Gilmore Girls, Glee, Friends.

Kosmetiikkatuote...
Ripsari. Olen hyvin valikoiva. Uusi suosikki on Guerlainilta.

Sovellus...
Instagram, Facebook, WhatsApp.

Instagrammaaja...
Olen. Ahkera sellainen. Seuraan yli 500 muuta instagrammaajaa.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen...
Nukkuisin pidempään.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta...
Ysäritanssimusaa tai kotimaisia kovia.. Antti Tuisku, JVG, TCT ym.

Pakkaan mukaan matkalle...
Kameran, Aamun rasvat, Aamun Isonallen, särkylääkkeet, Mister A:n lääkkeet, suoristusraudan, hammasharjat, dödön ja lökövaatteet.  Loput vaihtelevasti kohteen mukaan.

Kotona, kun kukaan ei näe...
Pesen pyykkiä ja laitan tiskejä koneeseen :D Istun tietokoneella ja syön herkkuja. Ilmeilen peilin edessä. Tanssin.

Viimeisin sisustusostokseni...
Henkkamaukan lehtiteline.

Paras tapa tuhlata 50€...
Käydä syömässä perheen kanssa. Käydä kasvohoidossa. Käydä ystävän kanssa terassilla.

Ohjenuora elämässäni...
Kohtele muita, kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Vanha ja kulunut, I know, mutta mielestäni tuossa lauseessa piilee koko maailman viisaus.
Vaikeina hetkinä -> "This too shall pass".

Terkkuja ja mukavaa vappuaattoa!
Sannis, joka värjäsi tällä viikolla hiuksensa kaupan väripurkilla ja napsi sitten selfieitä :)


lauantai 29. huhtikuuta 2017

That's what she said



Vanhaan blogiin kirjasin aina ylös Annukan juttuja. Jonkun kerran oon tännekin tainnut tuoda tyttöjen hauskoja sanomisia. Kirjaan niitä ylös aina, kun muistan ja välillä oon napsinut myös Facebook-muistoja tähän, kun en oo varma, oonko aikanani silloin kirjoittanut ylös. Tokihan näissä jutuissa pitäis aina olla paikalla, että ne olis hauskimpia, mutta voi että näitä meidän tyttöjä.. on ne semmosia sanaseppoja, että huhhuh! :D

ANNUKKA

Ensin pari vanhempaa settiä...

Vuonna 2012 ->

Annukka on innoissaan hotelli Ilveksessä ja pomppimisen jälkeen lukee Raamattua:
"Äiti tää on varmaan joku leipomuskirja. Mä keksin tän sadun nimeksi nalle puh ja joulut."

Vuonna 2013, kun kerhossa on juteltu jeesuksesta ->

Annukka: Eihän Jeesusta voi pitää kädestä kun ei sinne ylety, kun se jeesushan on tuolla ylhäällä taivaassa.
Äiti: "No niinpä! Ehkä Tommi voi!"
Annukka: "No niinpä muuten voikin, kun Tommihan on nyt taivaan isän lapsi. Mutta silti sä oot sen äiti ja me ollaan sen siskoja. Tommi on kuollu, mutta Aamu on meidän uusi vauva ja se ei kuole. Ja me annettiin sille aika ihana nimi... Aamu Aurora, niinku Aamu Ruusunen."

Annukka leikkii Frozenin Elsaa. On viittaa ja on ties mitä rekvisiittaa. Typy onnellisena: "Kato iskä!" ja iskä toki on heti kärryillä: "No oho! Mikäs joululepakko meille on muuttanu?"

Sitte vähän uudempaa...

Annukka tsiigailee pientä ensiapupakkaustaan, kun Aamu on satuttanut sormensa: "Tarvitko laastaria? Tai on täällä kipsikin, jos oikeen pahasti kävi!"



Iskä: "Sovitaanpa Annukka, että tästä lähtien ei vessaan oteta mitään tavaroita!"
Annukka: "NO SELVÄ! Se koskee sitte myös sun puhelinta!"

Annukka: "Mihin sä oot menossa noin nättinä?"
Äiti: "Koulutukseen"
Annukka: "Ei kai siellä ny noin nättinä tarvi olla?"
Äiti: "Häh? Oonko mä muka jotenki nättinä vai?"
Annukka: "No oot. Eksä ny haloo itte tiedä, koska oot nättinä?"
Sitte se pyörittelee päätään, mun viisas lapseni. Ja äiti laittaa kädet kyynerpäitä myöden ristiin, että tua pieni viisas ei koskaan kadota kykyä nähdä itseään nättinä, niinku äitinsä teki.

Annukka miettii synttäreitään. "Mun mielestä ne synttärit meni niin nappiin. Vaikka olihan siinä se yks mökötys. Mutta kyllä kai sitä ny herranjumala joskus saa mököttää!"
-> Kesken kynttilöiden puhalluksen typy sai siis raivarin, kun pelkäs että muut kakkukoristeet syttyy palamaan ja lähti ovet paukkuen omaan huoneeseen :D


Annukka: "Mä uskon äiti, et se oot sinä joka ehtii hakea meidät mummun luota, koska iskällähän loppuu työpäivä nykyään kuus minuuttia myöhemmin. Sehän on sanonu."
Kiky on ilmeisesti menny jakeluun.


Tanssikoulu Kipinässä oli Kiaran synttärit -> "Siis, Kiara halus aiheeksi prinsessan ja tanssiksi hiphopin. Arvaa hypittiinks me siellä seinille?"


Annukka ja kaveri leikkii jouluaattoa: "Jouluaattona kaikki nauraa. Jouluaattona kaikki laulaa ja riemuitsee. Sä vaan siellä makaat sohvalla!"


Annukka: "Mun mielestä Suomi on tosi hyvä maa asua, kun mä oon oppinu just suomea puhumaan kaikista parhaiten!"

AAMU

Mutsin Facebook-päivitys ->

En kestä, ku tua mun lapsi tsiigaa jotain lastenohjelmaa, jossa matkustetaan ympäri maailmaa. Siinä sitte herra Mamadu odottaa puskataksia, joku soittaa bongorumpuja, yks tanssii tsabaria ja kaikilla miehillä on pitkät mekot tai mitkäliekaavut. Mini sitte mulle terävänä: "Tiesikkö, että toi on Englanti. Ei ku Ruotsi se oliki. Toi on kuule ruotsi."

"Nykyajan lapset tsiigas Barbie ja kolme muskettisoturia ja siinä sanottiin kohtuullisen monta kertaa: "Et päihitä minua!" Iltapuhteiksi sitten tyypit miekkailee ja huutaa: "Et päivitä minua! Et päivitä minua!"

Aamu: "Mitataanpas kuinka pitkä sä oot...joo-o, viiskymppiä!"

Annukka: "Aamu! Viiskymppiä ei oo pituus, vaan niinku vaikka viidenkympin seteli."
Aamu: "Jaahas..mitataas tämä pöydän jalka..joo-o, viis seteliä!"

Annukka: "Kuka tähän on hakannu näitä reikiä?"

Aamu: "Olkoon ny kuule vaikka Erkki siihen hakannu!"

Aamu: "Isi ei koskaan muista laittaa turvavyötä."

Äiti: "No pitäis kyllä muistaa."
Aamu: "Nii-in. Pitää vissiin nyt vähä keskustella isin kanssa!"

Aamu: "Pelataanko jotain?"
Äiti: "Juodaanko ensin aamukaffit. Sä voit ihan hetken kattoa jotain ohjelmaa."
Aamu: "Okei."
Äiti: "Tai oikeestaan, pelataanko joku korttipeli sillä välin, ku kahvi tippuu?"
Aamu: "En mä haluakaan."
Äiti: "Ahaa, tuliko susta nyt heti teeveen orja?"
Aamu: "Ei, ku musta tuli teeveen akka."

Äiti: "Mistäköhän me löydettäis semmosia karkkeja, mistä vois tehdä koruja?"

Aamu: "Mä oon nähny niitä jossain. Mut se oli ennen meidän Floridaan menoa. Se oli kauan kauan sitten... Silloin, kun oli vielä dinosauruksia. Eli ennen sitä meidän reissua!"

Aamu: ""Sitte ku mä oon iso ja meen luudalla niin mähän voin mennä kuuhun!"
Perusoletus siis on, että isona kaikki osaa mennä luudalla :D


Äiti: "Eikä.. miten te ootte jo valmiita?"

Annukka: "Kuule, sen päivän mä haluaisin nähdä, kun sä oot ennen meitä valmis."
Aamu: "Ja mä haluaisin nähdä sen päivän, kun äiti tulee mua päiväkoduista hakemaan."

"Äiti, koska me voitais tehdä semmonen palaveri? Että pitää niinku tehdä meistä semmonen ympyrä, joka on niinku se palaveri. Siinä sitte sanotaan jotain ja sit sen jälkeen pelataan futista."

Annukka: "Aika hienot nää uudet naulakot kyllä.."
Aamu: "Niin on... hmm.. pitäsiköhän kuvata?"

Äiti: "Mentäiskö Annukkaa saattelemaan kouluun?"
Aamu: "Mä en kyllä tuu!"
Äiti: "No mitä jos mä sitte meen..."
Aamu: "No joo... mutta neljävuotiaitahan ei sais jättää yksin kotiin."


Aamu lukee iltasatua mulle ja Annukalle: "Tämä on dinotosaurus. Näitä on talvisin alueilla. Suomen alueilla ja planeetoilla."

Rentoa lauantaita!
Terkuin,
Sannis

P.S. Jostain syystä Blogger haluaa tehdä enemmän rivivälejä joihinkin kohtiin, kuin minä. Se haluaa myös muuttaa fonttia sekä tekstin väriä ja kokoa joillekin riveille. Vappumeininki ilmeisesti päällä jo :D

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Satunnaiset (epä)toivon hetket


Migreeniputki on kestänyt useamman viikon. Välissä on yksi tai kaksi parempaa päivää. Silloin vihlaisee välillä kipeästi vasemmasta ohimosta tai vasemmasta poskesta aivan, kuin särky paukahtaisi päästä poskiluuhun. Muuten on parempi olla ja oon helpottunut. Kunnes se yhtäkkiä alkaa taas. Jos aurinko paistaa vasemmalle puolelle päätä. Jos tuoksut on liian voimakkaita. Jos yö on katkonainen. Jos jos jos. Ei hajuakaan, mikä kaikki sen laukaisee. Kroonistuessaan migreeni ei ole enää kohtauksia, vaan jatkuvaa, lannistavaa, kaikki voimat syövää aivosumua ja tasaisesti junnaavaa hermosärkyä. Kipu on huomattavasti laimeampi, kuin yksittäisissä lyhyemmissä kohtauksissa, mutta yleisvointi romahtaa nopeasti eikä oireiden alkua ja loppua enää erota niin hyvin.

Migreenilääke ja särkylääkkeet coctailina auttaa vaihtelevasti särkyyn, mutta ei väsymykseen ja sumuun. Niitähän ne vain pahentaa. Muisti pätkii eikä ajatus kulje. Kroppa on väsynyt ja veltto. Välillä tulee ahdistus, ihan fyysinen sellainen. Aivan, kuin olisi pakko purra hampaat yhteen niin kovaa, että ikenet hajoaa tai painaa kynnet kämmenistä läpi. Tuntuu, että on pakko päästä omasta kehosta ulos...ettei enää kestä olla oman nahkansa sisällä.

No joo, nämä migreenijaaritukset nyt ei varmasti kiinnosta ketään, mutta voi morjens, että mä oon välillä väsynyt! Oon koittanut hoitaa normaalit puuhat ja sen lisäksi käyn melkein joka päivä moikkaamassa mummua. Koitan auttaa sen mitä pystyn; käyn kaupassa, katkon sokerinpaloja, autan puseroa päälle, leikkaan tukkaa ja pidän seuraa. Mummu on asustellut yksin ja pärjännyt hyvin, vaikka on lähemmäs ysikymppinen, mutta kaatuminen joitain viikkoja sitten hankaloitti hommaa murtuneen käden ja revenneen reisilihaksen takia.

Kaikesta huolimatta yleisfiilis on pääasiassa aika positiivinen, mikä on omasta mielestä yllättävää. Satunnaisina hetkinä annan epätoivon lyödä yli ja tuntuu, että alan porata. Joskus alankin. Tsiigailen ihmisiä, jotka elää normaalisti päivän puuhia ja tunnen oloni maailman yksinäisimmäksi tyypiksi aivosumuni ja särkyni kanssa. Aika nopeasti pääsen kuitenkin jaloilleni noiden hetkien jälkeen ja oon pärjännyt kuiteskin melko hyvin koko tämän ajan. Toki hävettää, kun unohtelen välillä asioita ja vapaapäiviä odotan, kuin kuuta nousevaa, että saisin huilata.

Kuitenkin kaiken päällä häilyy sellainen hiljainen kiitollisuus. Siitä, että se on minä, joka on kipeä eikä tytöt. Siitä, että meillä yleensäkin on tytöt. Siitä, että mister A. yrittää ymmärtää ja käskee muuttaa lääkkeitä jos edelliset ei auta. Siitä, että mulla on vielä mummu, jota käydä moikkaamassa. Ja kaikesta muusta. Tämä on nyt toinen kevät, kun migreeni kroonistuu. Edellinen kerta oli kaksi vuotta sitten. Kun tietäis mistä se johtuu. Mikään ei ole itsestään selvää. Ei varsinkaan terveys.

Eilen maailma kirkastui yhtäkkiä. Värit palasi ja sumu hälveni. Energiaa oli vaikka naapurillekin antaa ja aamupäivän Body-tunti tuntui huikealta. Tänään värit on taas harmaammat ja me laitettiin töiden jälkeen verhot kiinni, piirretyt Netflixiin ja istuttiin sohvalla. Haluaisin kertoa vaikka mitä. Siitä, että minä ja mister A tavattiin tasan kaksitoista vuotta sitten. Tai siitä, että mun mittariin paukahti just 21. kevät ryhmäliikuntaohjaajana. Tai siitä, kun meni hermot ekaluokkalaiseen. Tai siitä, kun meinasin haljeta ylpeydestä, kun just se ekaluokkalainen on just meidän oma. Nyt en kuitenkaan ehdi, koska me lähdetään etsimään minille Batman- tai Spiderman-pukua. Mister A on tekemässä puutöitä anopin luona. Luulen, että me tytöt saatetaan käydä ostamassa myös pari donitsivuokaa :)

Terkuin,
Sannis

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Nykarleby


Viikonloppuna tehtiin Mansikkasaaren lisäksi toinenkin retki. Lauantai-iltapäivänä kyllästyttiin odottelemaan josko minin lisäksi joku muukin oksentaa ja lähdettiin ajelulle. Vaikka Aamu oli ollut ihan ookoo koko päivän eikä kenelläkään muulla ollut mitään oireita, pakattiin varmuuden vuoksi mukaan pyyhkeitä, puhdistusliinoja ja vaihtovaatteita :D Varmaan jos ei oltais pakattu, ois oksutauti iskenyt matkalla.

Ajeltiin Nykarlebyhyn. Siellä mun mummu ja pappa asui koko mun lapsuuteni ajan ja vietettiin siellä viikonloppuja. Kovin montaa korttelia ei tarvi kiertää, että on nähnyt koko kylän ja mun mielestä se oli ihan samanlainen, kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Toki keskustan burgeripaikkaa ei silloin joskus vielä tainnut olla ja sehän piti testata. Hyvää oli ja kiva oli käydä. Kotimatkalla pysähdyttiin kivipuistoon, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan aina tytöille yhtä kiva.

Lapsena ajeltiin mun sedän kyydissä kotiin aina sunnuntaina siihen aikaan, kun Alivaltiosihteeri tuli radiosta. Ja pappa muisti aina kysyä, mentiinkö Munsalan kautta. Nyt mentiin.

Sannis


maanantai 24. huhtikuuta 2017

Mansikkasaari


Lähemmäs kesää mennään koko ajan. Hitaasti, mutta eikö me sinne taas päästä. Tänä vuonna taitaa lunta sataa vielä vappunakin, mutta kyllähän nuo jäät näyttää sulavan. Aurinkokin lämmittää jo hitusen enemmän. Kyllästyn kävelemään aina samoja kortteleita tässä kodin ympärillä ja haluaisin useimmiten lähteä ulkoilemaan johonkin muualle. Johonkin, missä on tytöille vähän uutta nähtävää ja itellekin vaihtelua reitteihin. Mansikkasaari Vaasan Palosaarella oli just täydellinen sunnuntain ulkoilukohde.

Ensin leikittiin leikkipuistossa ja sen jälkeen heiteltiin kiviä veteen. Joutsenissa riitti ihmettelemistä ja veden hiomat kalliot tuntuu jalan alla aina yhtä ihanalta, vaikkei niitä kilometrikaupassa oliskaan. Mini halusi kävellä laitureilla ja katsella veneitä, joita oli jo muutama vedessä. Ekaluokkalainen olis tahtonut merimuseoon, mutta se on vielä suljettuna. Koitetaan uudelleen toukokuussa. Ja siis, minillä oli pyörä mukana. Ei me sillä muuten vaan käytetä kypärää. Vaikka olis ehkä tarve :D

Pienet jutut saa onnelliseksi. Vielä tytötkin tyytyy niin vähään. Mun mielestä oli jotenkin ihanaa, että ekaluokkalaisellekin kelpasi mun kaapista kaivama Reiman lempparihaalari. Ei se sitä kouluun laittanut, mutta retkelle kuiteskin. Se on semmonen haaveilija ja luonnon äärellä aina niin onnellinen. On varmaan edellisessä elämässään ollut joku keijukainen ja nyt rakastaa metsää ja lainehtivaa merta.

Minin kanssa on tänään pidetty vapaata aamupäivää. Leikittiin legoilla. Siivottiin terassi ja eteinen. Pestiin toppavaatteita toivoen, että niitä ei enää tarvittaisi. Täytettiin viimeinen hoitopäivälista päiväkotiin tälle keväälle. Toukokuun jälkeen alkaa tytöillä taas pitkä kesäloma, niinkuin joka vuosi. Ehdittiin tehdä pieni lenkki ja poikettiin leikkipuistoon. Nyt on mamalla kahvi- ja blogitauko. Minillä Netflix-tauko, kun ei se kotona enää päikkäreitä nuku. Ensi viikolla alkaa duunissakin kesäkausi. How cool!

Mukavaa tätä viikkoa!
Sannis

P.S. Oon ihan unohtanut ilmoittaa, että mumman maton voitti Sennin äiti Laura. Mahtava määrä tuli arpoja kippoon. Kiitos <3

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Uutta kotiin

 *Yhteistyössä Kaunis Coto

Viikonloppu taas takana. Aina yhtä nopsasti. Mini oksensi perjantai-iltana, joten matalaa profiilia on pidetty. Viulut vaikeni onneksi sen yhden ökän jälkeen ja Aamu on ollut ihan ookoo kunnossa, mutta ollaan odoteltu, kuka tipahtaa seuraavaksi. Ei vielä kukaan. Luultavasti ensi viikolla siis. Epäilen, että arpa osuu meikäläiseen. Vaikka monet muut taudit onnistun usein kiertämään, on kaikki pahoinvointiin liittyvä yleensä meikäläisen juttu. Ikävä kyllä. Tiistaina on semmonen vähän erikoisempi happeninki duunikuvioissa tulossa, joten hyvin vahva epäilys on, että hommat osuu siihen kohtaan. Tottakai :D 

Kotosalla keräilin pääsiäisjuttuja pois vapun tieltä. En kuitenkaan malttanut ennen kaappiin laittoa olla kokeilematta, miltä nuo ihanat värikkäät pääsiäismunat näyttää Kaunis Coto-putiikin lasiastiassa. Viikonlopun aikana tarjosin kulhosta salaattia (otin ensin munat veke) ja kokeilin soveltuisko se meikkisäilytykseen. Soveltuihan se. Lopuksi laitoin sinne tulppaanit ja kaikista ihanimmat ne oli taiteltuna kulhon sisään. Tämän astian luvataan toimivan myös lyhtynä.

Vitsi, että mun oli jo ikävä Kaunis Cotoa. Ehdittiin tehdä vain pikakierros putiikille matkalla ekaluokkalaisen voikkaan, mutta spottasin jo muutaman kivan, jota varten täytyy mennä takaisin. Riviera Maison-hinnat oli pikkusen pudonneet. Cotossahan löytyy Maisonia aikamoinen valikoima eikä modernimmankaan tyylin kannattajan tarvi lähteä kotiin tyhjin käsin.

Postauksen astia löytyy täältä ja itse putiikki on Vaasan Vöyrinkaupungilla, osoitteessa  Vöyrinkatu 22.

Sannis

P.S. Tuli yhtäkkiä mieleen vanhan blogin Kaunis Coto-postaus, jonka jokainen sana alkoi K-kirjaimella. Muistaako kukaan sitä? Vähänkö oon muka ollu kekseliäs :D