perjantai 26. toukokuuta 2017

Aika

Nyt on aika. Enää se aika ja tarve tulee harvoin. Tarve kertoa, kirjoittaa, puhua muille. Nykyään useimmiten riittää, että minä ja mister A muistetaan. Kuitenkin vieläkin välillä tulee hetkiä, kun muistot tuntuu liian raskaalta yhden tai kahden ihmisen kantaa.

Nämä on mun kirjoituksiani ja ajatuksia lapsen menettämisestä. Siitä kuinka ihminen revittiin kappaleiksi henkisesti ja fyysisesti. Siitä miten synnytin lapsen tietäen, että en koskaan saa nähdä silmien väriä, kuulla ääntä tai tuntea kosketusta. Jos aihe ei kiinnosta tai se ärsyttää, kannattaa hypätä yli ja odottaa seuraavaa postausta.

Pian seitsemän vuotta. Niin lyhyt aika. Ja toisaalta taas, tuntuu, että näihin seitsemään vuoteen on mahtunut yksi ihmiselämä. Eilen, kun olin suihkussa, välähti yhtäkkiä jostain alitajunnasta mieleen Tommin syntymäpäivä. Välähdyksiä tuli nopeasti lisää. Minä autossa matkalla sairaalaan, kun Apulanta soi. Minä istumassa sängyn reunalla kuollut vauva mahassa. Mister A sulkemassa sälekaihtimia, kun halusin olla pimeässä. Kätilö istumassa lattialla sängyn vierellä. Minä sairaalahuoneen vessassa, kun supistukset löi niin kovaa ettei päässyt nousemaan. Minä oksentamassa inhottavaan oksennuspussiin. Tommi peittoon käärittynä, hengettömänä pöydällä. Mister A sanattomana sängyn vierellä. Istukka ja napanuora verisenä metallisessa kulhossa.

En pystynyt suojella vauvaani. En, vaikka olisi pitänyt. 40 viikkoa odotusaikaa oli täynnä ja vielä viisi päivää sen jälkeenkin Tommi kasvoi ja voi hyvin. Kuudentena päivänä Tommi kuoli. 56 senttiä ja melkein tasan neljä kiloa täydellistä, valmista ihmistä kuollut erikoiseen napanuorakomplikaatioon. Turhaa. Niin helvetin turhaa, että sanoja ei sinä päivänä löytynyt. Kaikki voima meni synnytykseen. Elävä vauva haluaa syntyä ja auttaa itsensä maailmaan. Tommi ei enää halunnut. Myöhemmin tuli huuto. Ja Raivo. Ja viha. Ja itseinho. Ja se tyhjyyden ja turhuuden tunne.

Epäusko valtaa vieläkin joskus. Miten meille voi käydä näin? Miten kenellekään voi käydä näin? Tyhjä syli tuntui järkyttävältä. Ranteet tulehtui ja selkä kipeytyi. Kädet koukistui väkisin siihen asentoon, missä vauvaa pidetään. Koko elämä muuttui selviytymiseksi ja yhdeksi pitkäksi, mustaksi elävien kuolleiden yöksi. Hiusten harjaaminen oli vaikeaa, liikkuminen oli vaikeaa, asioiden hoitaminen oli vaikeaa ja sängystä nouseminen oli vaikeaa. Uskon, että ulospäin näytti siltä, että selviän aika ookoo. Oikeasti oli vaikeuksia erottaa koska yö päättyy ja päivä alkaa. Valvoin kaiken aikaa ja öisin kävelin ympyrää.

Miten paljon toivonkaan, että tämä olis jäänyt meiltä kokematta. Että olisin autuaan tietämätön siitä, miltä tuntuu lähteä synnytysosastolta ilman vauvaa. Etten olisi koskaan nähnyt, kun mister A kantaa oman lapsensa arkun hautaan. Etten olisi kuullut, kun isosisko kertoo pikkusiskolle veljestä, joka ei koskaan saanutkaan tulla kotiin. Aika kuitenkin parantaa. Hiljalleen se paransi fyysiset haavat ja arpeutti henkiset. Suru jäi. Välillä se nappaa otteeseensa ja väläyttelee ne muistot, mitä on jäljellä. Olis mukava sanoa, että muistan kaiken kristallinkirkkaasti, mutta valehtelisin. Pikkuhiljaa asiat haalistuu ja muuttaa muotoaan. Toisaalta se on varmasti hyvä. En usko, että pystyisin jatkaa jos muisto tuosta elokuun ensimmäisestä ja Tommista pysyisi liian terävänä.

Ikävä. Se on yhtä kova aina.

Sannis


torstai 25. toukokuuta 2017

#mydays


Vitsi, että on ollut siisti viikko! Toki, nythän on vasta torstaiaamu, joten mitä vain ehtii tapahtua, mutta siis tähän mennessä ainaskin. NIIIIIN mahtavaa, että kaikki on nyt just terveitä. Eilen oli minin päiväkodissa joku oksentanut ja yöllä typy heräsi monta kertaa yskimään. Olin ihan varma, että nuan vain lentää kohta palkki ja kyselin sata kertaa josko on huono olo, mutta  luojan kiitos ei.

Alkuviikko on ollut suurimmaksi osaksi työtä ja voi terve, mitkä fiilarit oon saanut jumpista irti! Tuntien jälkeen oon ollut ihan hypessä. Koko kevään oon koittanut vääntää jossain semimigreeneissä eikä hommasta oo meinannut tulla yhtään mitään. Migreenikroppa ei I-H-A-N oo vastaanottavainen tolle liikunnalle (tähän se hymiö, jolla on kädet kasvojen edessä). Nyt vihdoin hommat tuntuu rullaavan taas. Oon toki ihan törkeän turvonnut ja iho on kalmankalpea, mutta hei, otetaan vähän päivetystä koipiin ja jos migreeni pysyttelee poissa, eiköhän toi mussuttaminenkin jää vähän vähemmälle. Maanantaina jouduin tempasta migreenilääkkeen, mutta se onneksi auttoi kerrasta ilman suurempia huutoja. Ihanaa on se, että hiukset alkaa olla edes jotenkin ihmismäiset, kun niskasiilin kasvatus on vihdoin niin pitkällä, että sen melkein saa jo pinneillä kuriin. Melkein. :D

Oon siis alkuviikosta ehtinyt syödä ihanaa lounasta Strampenilla, käydä minin päiväkodin kevätjuhlassa, jumpata ihan liekeissä, survoa smoothieita, tuijottaa Netflixiä, istua terassilla auringonpaisteessa ja juoda aamukahvia ihan rauhassa. Eilen kun tulin kotiin, odotti mua ihana neilikkakimppu pöydällä ja tekeillä olevat suklaapikkuleivät. Äitienpäivän uusinta kuulemma, koska olin kipeä alkuperäisenä <3

Tämä  siis ON hyvä viikko! Tänään ekaluokkalaisen voikkanäytös ja illalla omat Kurvit Kuntoon-treenit. Jei!

Kivaa torstaita!
Sannis

P.S. Juustosarvien resepti on Kinuskikissalta täältä.

maanantai 22. toukokuuta 2017

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Kaskinen


Sairastelun jälkeen lähdetään aina roadtripille. Mun pää tarvii tuuletusta monen päivän himassa olon jälkeen ja meillä kaikki tykkää autoreissuista. Saa vain istua, ei tarvi jaksaa juuri mitään ja perillä pääsee yleensä valmiiseen pöytään :)

Ekaluokkalainen alkoi kysellä, olisko jo aika lähteä.. ja mun mielestä oli. Kaskisissa ei olla vielä koskaan käyty ja se oli sopivan lähellä. Vain vähän reilu tunnin päässä Vaasasta. Tytöt pääsi lossilla ihan ekaa kertaa elämässä ja mini oli hyvinkin otettu rannikkovartioston (vaikenennoinytonkaan?) veneistä. Ihan sopiva pikkureissu yhdelle illalle.


Se olis sitten sunnuntai! Ohjelmassa olis ainaskin siivousta. Mitäs teillä muilla?
Sannis

P.S. Jumpassa oli eilen huippukivaa. Selvisin, vaikka oli ihan törkeen raskasta. Jeee!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Kahvia ja jumppaa


Kahvi maistuu taas kahvilta. Tai oikeastaan, kahvi maistuu taas ja piste. Ihanaa! Mä olen hereillä aamuseitsemältä eikä tunnu siltä, että pitäis nukkua vähintään vuosi. Ihanaa! Tänään ekaluokkalainen menee kouluun ja mä menen hetkeksi töihin. Body 60 klo 11 reikäleipä! Tulkaa jumpalle! Oon niin innoissani. Ja jännittää ihan simona! :)

Hyvää lauantaita! Älkää sairastuko!
Sannis

perjantai 19. toukokuuta 2017

Elossa


Voi herranjumala, mä olen ollut sairas. Vielä ei pysty tuottaa tekstiä kovin paljoa, mutta ajattelin ilmoittaa, että hengissä ollaan. Jos sattuu, että joku on miettinyt. Moneen päivään en oo pystynyt koneella olemaan, mutta eilen iltapäivällä tuli käänne parempaan päin. Pakotin itseni ulos, koska olin varma, että raitis ilma auttaa enkä kestänyt enää näitä samoja seiniä ja tunkkaista ilmaa. Selkä, pakarat ja reidet on niin kipeät pelkästä makaamisesta, että asentoa ei enää löydy ja koko ajan vihloo hemmetin kipeästi.

Mister A ajoi ekaluokkalaisen voikkaan ja meidät muut rantaan veneitä katsomaan. Sade tuntui ihanalta ja raitis ilma tuntui ihanalta. Neljäveen innostus veneistä tuntui ihanalta. Ja kyllä, sillä ON pipona Ironman-roolipuvun päähine :D Kävelin huterasti tuon laiturin päästä päähän. Pysähdyin vetämään henkeä useamman kerran, mutta kävelin. Elämä kai voittaa taas kuiteskin!

Kyllästyin tuijottamaan (tai oikeastaan oon enimmäkseen vain kuunnellut) telkkaria ja oon nyt googlettanut elämän ihmeellisiä asioita. Esim. -> "Gilmore Girls a year in the life", "Melissa McCarthy", Lauren Graham Plastic surgery", "Norovirus ilman oksentelua", "Vatsakipu noroviruksen jälkeen", "Migreeni ja pahoinvointi", "Twin Peaks", "Twin Peaks meanings", "Sitruunapulla", "Voisarvet", "Okanagan Valley", "Ninja-asu".

Niin, että täällä ollaan edelleen!
Sannis

maanantai 15. toukokuuta 2017

Äideille


Mun keittiössä kukkii nyt pionit ja ruusut. Eilen sain aamiaisen sänkyyn, ihania piirustuksia, lasten tekemiä lahjoja ja kakkuja kaksin kappalein. Sain myös odottamattoman yllätyksen yhdeltä blogin ihanalta lukijalta, joka lämmitti päästä varpaisiin saakka <3 Meidän elämä on ollut vähän niinkuin pausella näiden sairastelujen vuoksi. Hetken näytti jo hyvältä, mutta eilen painettiin tauko päälle uudelleen ja jouduttiin sitten kuitenkin laittamaan aamiaiset ja kakut odottamaan.

Tuntuu aika epätodelliselta nämä viime viikot. Jotenkin ajattelin, että oon ollut töistäkin pois jo yli paljon. Tarkemmin kun ajattelin, tajusin, että oon tainnut pitää yhden sairaslomapäivän ja se oli se minin sairaalapäivä. Jumppien kanssa on toki täytynyt kikkailla jonkin verran. Eilen Aamun tauti iski muhun. Sata kertaa lievempänä, mutta kuiteskin niin, että oli pysyteltävä makuuasennossa koko ajan. Nyt pystyy jo istua. Harmittaa, että meni kaikki ihanat äitienpäiväjutut sivu suun. Luulen, että otetaan uusintakierros, kun tästä joskus toivutaan.

Facebook ja Insta on nyt pullollaan ihania lasten askerteluja ja kauniita sanoja äideistä. Ihanaa nähdä, kuinka tärkeitä äidit on ja kuinka paljon me oikeasti arvostetaan, vaikkei muisteta kovin usein sanoa. Äidit on tosiaankin lahjansa ja onnittelunsa ansainneet.

Hyvää äitienpäivää! Ei kai sen väliä, vaikka päivän myöhässä?! :D
Sannis


lauantai 13. toukokuuta 2017

Vapaapäivä


Vain yksi herätys viime yönä. Kukaan ei oksentanut. Tänään on vapaapäivä. Huhhuh! Selvittiin vain tästäkin viikosta! Joka ilta, kun meen nukkumaan, oon varma, että yöllä se alkaa mullakin. Mutta ei oo alkanut. Voiko Noro tulla vain yhdelle, mutta ei muille? Toki, ehtiihän se vielä, mutta jotenkin ajattelis, että olis kai se jo tullut. Olishan? Toki...eihän me edes tiedetä oliko se Noro, mutta kyllä ne sairaalassa meinas, että joku virus.

Ihan omassa kuplassa ollaan elelty koko viikko ja samassa kuplassa taitaa mennä vielä viikonloppu. En tiedä uskalletaanko mutseja moikkaamaan vielä huomenna. Tätä tautia ei kyllä huvita tartuttaa kehenkään. Toki nyt on mennyt se vaadittava kaksi vuorokautta viimeisen ökän jälkeen, mutta silti. Olin ministä niin hemmetin huolissani, että koko viikko on mennyt jotenkin ihan ohi ja nyt ei oikein tiedä, mitä sitä tekis. Sairaalareissut ei todellakaan oo mun juttuja (Onko kenenkään?) ja sen jälkeen, kun minin kanssa sinne jouduttiin kiireellä lähtemään, oon ollut jotenkin vähän hanskat kateissa.

Mitä te meinaatte tehdä?
Sannis

torstai 11. toukokuuta 2017

Life


Elämä on.

...ihania, raikkaita viherkasveja.
...mustikan, vaniljan ja lakritsan makuisia raakakakkuja.
...aurinkoisia päiviä lumisateen ja harmaan välissä.
...sairaalareissuja ja kyyneleitä.
...matkasuunnitelmia ja haaveita.
...aamiaisia ja välipaloja.

Se on niin suurta huolta ja vielä suurempaa helpotusta. Se on usein niin hemmetin raskasta, mutta joskus höyhenen kevyttä. Se on kultareunoja harmaissa pilvissä ja vaikeuksien kääntämistä voitoiksi. Se on lapsia, joilla on leijonan voimat ja vanhempia, jotka pystyy mihin vain jos on pakko. Se on kaikkea ja ei mitään. Se on mitä tahansa siltä väliltä.

Torstai 11.5 vuonna 2017.
Sannis

tiistai 9. toukokuuta 2017

Neljävuotiaan näpsyt

Annoin tossa joku aika sitten kameran neljävuotiaalle ja yllätyin mitä sain ->


Aika kivat näpsyt tuli vai mitä? Sisko siinä hääri kuvausassarina :)

Eilen kävi niin, että tuli melkein sairaalareissu minille, kun verensokeri oli laskenut tosi alas. Alle kakkosella kuulemma lähdetään lasarettiin, mutta koska minillä oli just ja just kaksi, selvittiin vielä mehulla ja suolakekseillä. Huh! Illalla vaikutti jo vähän paremmalta, mutta yö valvottiin taas oksentaessa. Kai se on nyt ekan kerran sitten se kuuluisa Noro. Sitä meillä ei oo koskaan ollutkaan. Huhhuijjakkaa!

Itellä tuntuu, että flunssa on vihdoinkin tänään vähän parempi. Toinen valvottu yö kyllä tuntuu ja eilinen työpäiväkin tuntui hitsin raskaalta. Saa sii ny, mitä tuleman pitää seuraaville päiville. Huomiseksi olis ollut kutsu uuden ravintolan avajaisiin. Olis ollut harvinaista herkkua, koska oltiin menossa mister A:n kanssa yhdessä, kahdestaan. Olisin päässyt myös kampaajalle ennen avajaisia. Just ilmoitettiin hoitotädille, ettei tarvi tulla meille norojahtiin ja just ilmoitin Villa Sandvikeniin, että joutuvat juhlia ilman meitä. 

Nyt just mini voi paremmin. Ihanaa!
Sannis

maanantai 8. toukokuuta 2017

Valivalivali


Viikko edellisestä postauksesta. Miten onkin jotenkin vaikea palata, kun jää päiviä väliin? Ei oo ollut paljoa postattavaa. Ei kuvia kamerassa eikä mustetta kynässä. Nämäkin kuvat on aikamoista mössöä. Mun kevät jatkuu aina vaan yhtä outona. Tulehtuneen käden jälkeen tuli migreeni ja migreenin jälkeen tuli flunssa. Sen jälkeen tuli migreeni ja flunssa yhtäaikaa.

Pari viikkoa sitten mini oksensi kerran. Viime yönä se oksensi sata kertaa. Nukuttiin, tai siis valvottiin olkkarissa ja koitettiin selvitä aamuun. Nyt vaikuttaa onneksi siltä, että viulut on vaienneet. Mun vastustuskyky on jossain migreenin ja flunssan välimaastossa, joten ihan varmasti seuraavaksi on mun vuoro. Yritän olla reipas ja pysyä positiivisena, mutta huomaan, että oon jo alannut vääntää vitsiä siitä, kuinka mun aika on ohi ja jumpat jumpattu.

Eihän se niin oo, ei tietenkään. Enkä mä oikeesti oo edes joutunut jättämään väliin montaa juttua töissä tai vapaa-ajalla tänä(kään) vuonna, mutta alkaa tuntua aika epätoivoiselta, kun päiviä jolloin sattui johonkin alkaa olla putkeen useita kymmeniä. Koitan keskittää ajatukset siihen, että ekaluokkalaisella ei taida olla sairaspäiviä koko ekana vuonna, kuin yksi ja mister A vetää suurinpiirtein samoilla linjoilla. Mulla ja minillä on nyt vaan jotenkin surkeampi kausi. Niitähän tulee. Ja sitten tulee taas parempia.

Eikö?!
Sannis

tiistai 2. toukokuuta 2017

iVappu



Murruin Applen ikeen alla ja siirryin vihdoin i-kaudelle. Uudessa puhelimessa on jopa 128 gigaa muistia ja kaiken maailman systeemit, joten nyt pitäis riittää jopa meikäläisen vaativaan käyttöön. Pyöritän samaan aikaan sataa sovellusta, käsittelen kuvia, lataan videoita, kuuntelen musiikkia ja nettisivuja on auki vähintään viisi kerrallaan. Se, mitä Applessa ilmeisesti ei ole, on kameran Kaunista-toiminto (kuten kuvasta näkyy) ja se taitaakin olla ainut, mitä jään Honorista kaipaamaan. :D Oon toki kuullut Honorista paljon hyviäkin arvosteluja, mutta mulle sattui varsinainen maanantaimalli, jossa oli ihmeellisiä vikoja. Harmittaakin aivan yli paljon, että jouduin näin nopeasti taas puhelinkaupoille. Se on yksi mun inhokkipuuhistani ja rahanmenoa on muutenkin ollut viime aikoina liikaa. Toki on ihan hirveän mukavaa, että käytössä on toimiva puhelin. Oon Samsung-nainen all the way, mutta iPhoneen päädyin nyt kuitenkin.

Vappu on mennyt siis uutta luuria koodaillessa. Kamera lepäsi suurimman osan ajasta, koska sen omistaja oli väsynyt. Jaksettiin kuitenkin puuhailla kaikenlaista pientä ja tavata ystäviä. Lauantaina treenasin aamupäivästä, siivosin ja huilailin. Sunnuntaina käytiin seiskaveesynttäreillä ja viihdyttiin kamujen luona herkkupöydän ääressä pitkään. Ehdittiin järkätä siinä ohimennen lapsille pienet limbokisat ja naruhyppelysessiot :D Illalla alkoi flunssa tehdä tuloaan; kurkku kipeytyi ja alkoi olla tukkoinen olo. Maanantaina väänsin meillä vappubrunssin ja illemmalla aivan vahingossa tehtiin ekaa kertaa moneen vuoteen pieni kierros vapputorilla. Kotimatkalla haettiin vähän uutta vihreää kotiin. Ihanan raikasta ja keväistä! Tytötkin sai huoneisiinsa omat pienet kasvit.

Mukavaa tätä viikkoa! Aurinko paistaa!
Sannis

maanantai 1. toukokuuta 2017

Yhteenveto


Huhtikuu on paketissa. Sopii mulle. Kuukausi meni vähän siinä sivussa, migreenihuuuruissa ja piti valokuvista palauttaa mieleen, mitä on tehty. Normihommia suurimmaksi osin; Töitä, koulua ja päiväkotia. Kuukauden kohokohta oli rento ja rakkaiden ihmisten täyttämä pääsiäinen.

Pyöräiltiin ja tehtiin kävelylenkkejä. Käytiin Uudessakaarlepyyssä ja Mansikkasaaressa. Paistettiin vohveleita ja juotiin viimeiset glögit. Trulliteltiin ja herkuteltiin suklaalla. Jumpattiin talvikauden viimeiset jumpat ja juoksin joka välissä mummun luona.

Kiireinen ja raskas kuukausi. Monta yllätyksentäyteistä aamua, kun maa olikin valkoisena lumesta, vaikka olin miettinyt haravointia. Kuukauden viimeinen päivä alkoi ystävien luona ja päättyi hyvin rauhallisesti omalla kotisohvalla alkavan flunssan kanssa. Positiivinen mieli kaikesta huolimatta.

Ihanaa, että on jo toukokuu!
Sannis

P.S. Lisää huhtikuun kollaaseja löydät täältä.